Aurajoki, Paimionjoki ja Savijoki

Liedon kunnan pinta-alasta vain 0,7 % (2,1 km²) on vesistöjä. Silti Liedossa joet muodostavat maiseman rungon. Samalla joet vaikuttavat ravinteiden kuljettajina Saaristomeren ja koko Itämeren tilaan. Suomen kansallismaisemiin lukeutuva Aurajoki sivujokineen, Tarvasjoki osana Paimionjokea, sekä Liedon ja Kaarinan rajalla sijaitseva Littoistenjärvi muodostavat Liedon tärkeimmät vesialueet. Alueella, jossa vesistöjä on vähän, niiden merkitys ihmisille on silti huomattava.

Aurajoki

Aurajokilaakso kokonaisuudessaan on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ja lukeutuu Suomen kansallismaisemiin. Kunnan pohjois- ja keskiosissa viljelysaukeat ovat varsin laajoja kummallakin puolella jokea, ja ne rajautuvat selkeästi kallioselänteisiin. Jokeen laskevat ojat ja purot ovat uurtaneet paksuun savikkoon syviä, mutkittelevia uurteita, joita kutsutaan kroteiksi.
Kunnan eteläosassa Aurajoki kääntyy kohti länttä ja laakso kaventuu. Keskiaikainen kivikirkko on rakennettu joen mutkan tuntumaan, lähelle jokiuomaa ja vanhojen teiden risteystä. Kirkonseudulla on Liedon keskustaajama, joka laajenee koko ajan sekä etelään että pohjoiseen.
Liedon alueella on Aurajoessa kolme merkittävää koskea: Nautelankoski, Vierunkoski ja Vääntelänkoski. Nautelankosken rannoilla on luonnonsuojelualue, mylly ja museo. Koskien rannoilla on arvokasta luontoa, lehtoja ja niittyjä, jotka muuten ovat harvinaisia Aurajoen varsilla.

Suuri peltoala eroosioherkällä savikkoalueella aiheuttaa sen, että jokivesi on pääasiassa savisameata ja runsasravinteista. Joen ekologinen tila on luokiteltu välttäväksi. Happitilanne on yleensä kalojen kannalta riittävä. Ajoittaisina ongelmina esiintyy leväkukintoja ja hygieenisen tilan puutteita. Aurajoen tila on viime vuosina hieman parantunut mm jäteveden tehostuneen puhdistuksen myötä.
Suurin osa Aurajoen kuormituksesta johtuu maataloudesta sekä haja-asutuksesta. Aurajoen valuma-alueesta lähes 40 % on peltoa. Tärkeimmät jokeen kulkeutuvat ravinteet ovat typpi ja fosfori, joita kulkeutuu aina Saaristomerelle saakka. Aurajoen vuosittainen ravinnekuormitus vuosina 2008 – 2012 on ollut keskimäärin 58 tonnia fosforia ja 692 tonnia typpeä.
Aurajoen ravinnekuormitus on yleensä suurinta keväällä lumien sulamisen myötä ja syksyllä runsaiden sateiden seurauksena. Talvivirtaamat ovat ajoittain olleet hyvin suuria leutoina talvina. Tulevaisuudessa tilanne saattaa ilmaston lämpenemisen takia olla vesiensuojelun kannalta hyvin ongelmallista.

Aurajoen varrella sijaitsevien jätevedenpuhdistamoiden toiminta on loppunut vuonna 2015. Jätevedet johdetaan nykyään siirtoviemäriä pitkin Turun Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolle.  Toiminnan loppumisen myötä on poistunut myös veden laadun tarkkailuvelvoite. Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on velvoitetarkkailun päättymisen jälkeenkin käytössä jatkuvatoimisia vedenlaatumittareita useissa jokivesistöissä, mukaan lukien Aurajoki ja Paimionjoki. Mittareilla saadaan jokien ravinnekuormituksesta lähes reaaliaikaista tietoa, jota tarvitaan seurattaessa vesiensuojelullisten toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Paimionjoki

Paimionjoki saa alkunsa Someron harjualueilta ja virtaa Koski Tl:n, Marttilan ja Liedon kuntien läpi laskien Paimion kautta Paimionlahteen.

Joen suurin sivuhaara on Tarvasjoki, joka saa alkunsa Mellilän Mustajärvestä. Joet yhtyvät Tarvasjoen taajaman keskusta-alueella.

Paimionjoki on virtaamaltaan ja valuma-alueeltaan suurin Saaristomereen laskeva joki. Se on myös Saaristomeren suurin ravinnekuormittaja, jonka valuma-alue on Suomen intensiivisintä maatalousaluetta.  Paimionjoen vesistöalue on Lounais-Suomelle tyypillistä eroosioherkkää savialuetta.
Veden ekologinen laatu molemmissa joissa on pääosin välttävää. Veden laatua heikentävät mm. savisameus sekä maa- ja metsätaloudesta ja haja-asutuksen jätevesistä tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus. Jokeen on laskettu useiden kuntien jätevedenpuhdistamojen vedet, joiden osalta tilanne on parantunut tai parantumassa siirtoviemärihankkeiden myötä. Lisäksi joen tilaan vaikuttaa vesistön yläjuoksun säännöstely sekä Juvan, Juntolan ja Askaisten sähkövoimalaitosten padot, joiden vaikutukset ulottuvat vesistöön laajalti. Patoaminen ja vesivoimalat aiheuttavat myös merkittäviä esteitä vaelluskalojen ja muun vesieliöstön liikkumiselle.

Tarvasjokea lukuun ottamatta Paimionjoki luokitellaan voimakkaasti muutetuksi vesimuodostumaksi.  Se kuuluu vesienhoidon riskikohteisiin, jolle on annettu aikaa EU:n vesipuitedirektiivin mukaisen eriomaisen tilan saavuttamiseksi vuoteen 2027 asti. Paimionjoen tilan parantamista ja virkistyskäytön kehittämistä on pyritty lisäämään erityisesti Paimionjoki-yhdistyksen toimesta osallistamalla vesistöalueen asukkaita ja muita toimijoita sekä erilaisin projektein ja tutkimushankkein.

Paimionjoessa on useita koskia, joista Lietoon sijoittuvat mm. Juvankoski, Euran koski ja Knaapinkoski. Paimionjokilaakso on luonto- ja kulttuuriarvoiltaan merkittävä kokonaisuus, joka on valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta Paimonlahdelta Tarvasjoen taajamaan asti. Jokimaisemalle tyypillisiä piirteitä ovat jyrkät ja pitkät uomaa kohti viettävät rinteet sekä mutkittelevat ojat.
Tarvasjoen Juvankoskella sijaitsee myös Juvan voimalaitos, joka on Paimionjoen ensimmäinen teolliseen sähköntuotantoon rakennettu laitos. Sen käyttöönotosta tuli kuluneeksi 100 vuotta syksyllä 2016. Voimalaitoksen pato allastaa jokea 11 kilometrin matkalta. Juvankoski on Varsinais-Suomen korkeimpia koskia sen korkeuden ollessa 15 metriä. Jyrkkään länsirinteeseen on rakennettu keväällä 2016 portaat, jotka helpottavat alueella liikkumista. Paimionjoki-yhdistyksen pitkän tähtäimen tavoitteena on toteuttaa maisemareitti Juvalta Paimion Askalaan saakka.

Savijoki

Savijokilaakso on kapeampi ja maisematilaltaan rikkonaisempi kuin Aurajokilaakso. Savijokilaakso on maakunnallisesti arvokas maisema-alue. Metsäiset kumpareet ja kumpuilevien peltojen korkeuserot rajoittavat näkymiä pienialaisiksi ja vaihteleviksi. Selkeimmin laaksoa rajaa Ahteenmetsän alueen jyrkähkö, metsäinen luoteisrinne. Savijoen laaksossa on myös paikoin kasvillisuudeltaan arvokkaita rantaniittyjä, ketoja ja rantatörmiä.  Lisäksi alue on linnustollisesti monipuolinen.
Ahteenmetsä on yli 3 kilometriä pitkä ja keskimäärin 1 kilometrin levyinen korkea kalliometsäalue.  Ahteenmetsän kohdalla Savijoessa on harmaaleppävaltaisia rantalehtoja ja saniaislehtoa kasvavia valu- ja lähdevesinoroja. Ahteenmetsän luoteisrinteellä on laajalti lehtomaista kangasmetsää ja paikoin lehtoakin. Alueella kasvaa useita jopa 10 metriä korkeita metsälehmuksia.

Muita merkittäviä luontokohteita ovat Kukonharjan jokivarsilehto ja Myllykylän Hevoshaka. Kukonharjan lehdossa on harmaaleppävaltaista lehtorinnettä Savijoen ja Alhonjoen varrella jokien yhtymäkohdan tuntumassa. Parhaana pidetty lehtoalue sijaitsee jokien yhtymäkohdasta noin 100 metriä jokivarsia eri suuntiin.  Se on vaikuttavassa kanjonimaisessa laaksossa, jossa kasvillisuus vaihettuu alarinteiden harmaaleppävaltaisista rantalehdoista ja paikoin lehtokorpimaisista rantametsistä ylärinteiden pensoittuneisiin tuomi- tai pihlajavaltaisiin rinnelehtoihin.  Kärpijoen ns. Myllykylän Hevoshaka on Liedon yleiskaavassa varattu suojelualueeksi. Alue on vanha laidunhaka- ja lehdestysalue, jossa kasvaa useita pähkinäpensaita ja tammia. Myös sini- ja valkovuokot sekä kevätesikot viihtyvät alueella.

Luonnonsuojelualueeksi rauhoitettu Maunulan alue sjaitsee lähellä alajuoksua. Maunulasta on enemmän tietoa kohdassa luonnonsuojelualueet.

Savijokilaakso on luontonsa monimuotoisuuden ansiosta myös linnustollisesti monipuolinen ja pesimälinnustoltaan merkittävä alue. Viimeisin lajien uhanalaisuustarkastelu on tehty vuonna 2010. Tuolloin julkaistussa ”Punaisessa kirjassa” on esitetty uhanalaisten eliöiden uhanalaisuusluokat. Savijokilaakson vakituisesta pesimälinnustosta peltosirkku on arvioitu erittäin uhanalaiseksi ja kivitasku vaarantuneeksi lajiksi. Myös vaarantuneeksi arvioitu keltavästäräkki on tavattu alueella pesimäaikana.  Punaisen kirjan mukaan erittäin uhanalainen viiriäinen on tavattu alueelta ja vaarantunut hiirihaukka pesinee vuosittain lähialueella käyttäen jokilaaksoa saalistusalueenaan. Punaisen kirjan mukaisista silmälläpidettävistä lajeista pesivät säännöllisesti alueella ainakin rantasipi, niittykirvinen, käenpiika, punavarpunen ja sirittäjä.

Savijoki saa alkunsa Tarvasjoen Liedonperältä ja laskee Aurajokeen Liedon Sillilässä. Sen kokonaispituus on noin 28 km. Kuivina kausina on pumpattu vettä Paimionjoesta (max 1m3/s) Savijoen kautta Aurajokeen Halisten vesilaitoksen käyttöä varten.

Vuonna 2016 käynnistyi Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen SAVE-hanke, jossa selvitetään mahdollisuutta parantaa Saaristomeren ja koko Itämeren tilaa levittämällä pelloille kipsiä. Kipsikäsittelyä pidetään lupaavana mahdollisuutena pienentää maanviljelystä aiheutuvaa fosforikuormitusta. Savijoki toimii tutkimuksen pilottialueena. Joki soveltuu tutkimusalueeksi hyvin, sillä sen valuma-alueella on runsaasti savimailla sijaitsevia peltoja, mutta ei järviä, joille kipsin sisältämä sulfaatti voi olla haitallista. Lisäksi Savijoen yläjuoksulta on paljon veden laadun mittaushistoriaa, joka toimii vertailualueena kipsien levitysalueelle.