Hanhilinnan päiväkoti

Hanhilinna on pieni, kodinomainen ja turvallinen kasvuympäristö, jossa lapsella on hyvä olla, ja syli aina saatavilla.

”Pieni, kodinomainen ja turvallinen”

Muutama sana päiväkodista

Hanhilinnan päiväkodissa on kaksi ryhmää: Tiitiäiset ja Pörriäiset.
Tiitiäisissä tärkeää on, että jokainen lapsi kohdataan omana itsenään ja tulee kuulluksi. Ryhmässä vaalitaan myönteistä ja kannustavaa ilmapiiriä. Syliin pääsee aina!
Tiitiäiset on lapselle turvallinen ja kodinomainen ryhmä. Tärkeitä asioita ovat erityisesti leikki, liikunta ja kiireetön arki.

Pörriäisissä avainsanoja ovat rakkaus ja rajat.
Toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa keskitytään pienryhmätoimintaan.
Käytössä on PiKi-toimintamalli, jonka avulla tunnistetaan ja ehkäistään kiusaamista. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti lasten vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.

Kesällä 2019 uusitulla pihalla on tilaa leikkiä ja liikkua.

Päiväkodin sijainti

Päiväkoti sijaitsee rauhallisessa ja puistomaisessa pihapiirissä aivan Liedon keskustassa. Keskustan palvelut, kuten kirjasto, liikennepuisto ja lähimetsä, ovat kätevästi saavutettavissa. Osoitteemme on Karjatie 6, 21420 Lieto.

Ryhmät
Pörriäiset 050 3845 310
Tiitiäiset 050 5675 764

Päiväkodin johtaja
Sami Luoto
050 3150 387
sami.luoto@lieto.fi

Varajohtaja
Tuija Kuusinen
040 5399 807
tuija.kuusinen@edu.lieto.fi

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja
Riitta Karttila
040 171 8374
riitta.karttila3@edu.lieto.fi

Hanhilinnan päiväkoti
Karjatie 6
21420 Lieto

Tiitiäiset
Tuija Kuusinen, varhaiskasvatuksen opettaja
Maija Kankarjärvi, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Johanna Puumalainen, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Pörriäiset
Onerva Jaakkola-Virtanen, varhaiskasvatuksen opettaja
Heidi Hopeala, varhaiskasvatuksen opettaja
Piia Hurme, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja
Heljä Turunen, varhaiskasvatuksen ryhmäavustaja

Perhekeskuksen toimijat ovat tukenasi kasvatustehtävässä: vanhemmuudesta ei tarvitse selviytyä yksin. Etsimme kanssasi apua ja ratkaisuja.

Apua voi pyytää esim. seuraavissa asioissa:

• Haasteita arjen hallinnassa, esim. vuorokausirytmi on hukassa

• Haasteita ruokailutilanteissa

• Pukemistilanteet muodostuvat tahtojen taistoksi jne.

• Lapsen käytös huolestuttaa

• Oma jaksaminen mietityttää

• Pari- tai perhesuhteessa on pulmia

Ota yhteyttä Soihtu tiimiin

arkisin p. 02 4107302 klo 8.30-15.00

Tiimi vastaa sosiaalihuoltolain mukaisesta tuen tarpeen arvioinnista, koostuu sosiaalihuollon ja terveydenhuollon ammattilaisten joukosta. Yhdessä asiakkaan kanssa tiimi kartoittaa asiakkaan tilanteen ja ohjaa oikeiden palveluiden piiriin.

Arvioinnissa selvitetään sinun tai perheesi elämäntilanne, tuen tarve ja tarpeelliset palvelut. Arvioinnissa huomioidaan myös sinun ja perhejäsentesi mielipide ja näkemys palveluntarpeesta.

Perheneuvolasta apua ja tukea

Soittoaika maanantai – torstai klo 8-15 puh. 0505952693

Perheneuvolasta saat apua ja tukea lapsen ja nuoren kasvuun ja kehitykseen, omaan vanhemmuuteesi, parisuhteeseen sekä perheen muihin sosiaalisiin suhteisiin ja hyvinvointiin.

Pyydä apua -nappi

Pyydä apua-nappi palvelee ympäri vuorokauden. Pyydä apua -nappi on lapsiperheiden matalan kynnyksen sähköinen kanava, jonka kautta voit saa tukea ja ohjausta oikeanlaisen avun piiriin. Voit pyytää apua myös nimettömänä. Sinun ei tarvitse tietää, mihin palveluun tai keneen ammattilaiseen sinun tulee olla yhteydessä. Saat tukea ja ohjauksen oikeaan paikkaan, kun olet täyttänyt lomakkeen. Nappi löytyy osoitteesta: https://www.varha.fi/fi/asiointikanavat/pyyda-apua-nappi

Lastenneuvola

Lastenneuvola ajanvaraus p. 050 562 4278, palvelee lapsen kasvuun, kehitykseen ja terveyteen liittyvissä asioissa.