Maan myynti kaupungille
Kaupunki pyrkii ensisijaisesti hankkimaan omistukseensa maata vapaaehtoisin kaupoin. Maata hankitaan erityisesti yleiskaavan mukaisilta asemakaavoitettavilta alueilta tai niihin liittyviltä alueilta, mutta tarpeen mukaan myös muilta kaupungin kannalta merkittäviltä alueilta.
Veroetuus maata kaupungille myytäessä
Kiinteää omaisuutta kaupungille luovutettaessa luovutusvoiton veronalaista määrää laskettaessa luovutushinnasta vähennetään vähintään 80 prosenttia.
Jos haluat tarjota maata kaupungille, ota yhteyttä maankäyttöpäällikköön
Kaupungin etuosto-oikeus
Kaupunki voi myös tarvittaessa käyttää etuosto-oikeutta maanhankintaan. Etuosto-oikeus tarkoittaa kunnan oikeutta lunastaa kahden osapuolen vastikkeellisessa kaupassa kohteena oleva kiinteistö tai sen määräala- tai osa myyjän ja ostajan sopimasta hinnasta. Kaupungin käyttäessä etuosto-oikeuttaan kaupunki tulee kiinteistön alkuperäisen ostajan tilalle kauppaan. Kaupan ehdot eivät siis muutu, ainoastaan ostaja.
Etuosto-oikeutta voi käyttää, jos
- kohteen pinta-ala on yli 5 000 m²
- kaupan osapuolena ei ole valtio tai sen laitos
- kyseessä ei ole sukulaisluovutus
- kyseessä ei ole pakkohuutokauppa
- kohde sijaitsee yhdyskuntarakentamiseen, virkistys- ja suojelutarkoitukseen osoitetulla alueella
Jos edellytykset etuosto-oikeuden käyttämiselle täyttyvät, kiinteistön kaupalle ei myönnetä lainhuutoa, ennen kuin aika etuoston tekemiselle on päättynyt. Kaupungilla on kolme kuukautta aikaa päättää etuosto-oikeuden käyttämisestä.
Etuosto-oikeudesta luopuminen
Kiinteistön omistaja voi ennen kaupan tekemistä tiedustella kaupungilta, aikooko kaupunki käyttää etuosto-oikeuttaan kaupassa. Kaupungin ilmoitus siitä, että se ei käytä etuosto-oikeuttaan, sitoo kaupunkia kaksi vuotta, mikäli kaupan ehdot pysyvät muuttumattomina.
Tiedustelut kaupungin etuosto-oikeuden käyttämisestä voi lähettää sähköpostitse maankäyttöpäällikölle.