2.19 Tammentaan asemakaava
Kunta on ostanut alueelta tilan 423-450-4-32 tavoitteena laajentaa Asemanseudun pientaloaluetta Tammentaan alueen lounaispuolelle Ylikyläntien varteen. Yleiskaavassa alueen pohjoisosa on pientalovaltaista asuntoaluetta AP ja eteläosa maisemallisesti arvokasta peltoaluetta MA. Suurin osa alueesta on myös Aurajoen kansallismaisema-aluetta.
Asemakaavaehdotus on yleiskaavan mukainen ja kunnan alueelle on osoitettu 11 omakotitonttia. Tonttien keskikoko on noin 1300 m2. Rakentaminen kohdistuu aukeaman reunalle tukeutuen olemassa olevaan rakenteeseen. Alueelle kulku tulee nykyisen Ylikyläntien kautta. Nykyinen tie toimii kevyen liikenteen väylänä ja vierelle on suunniteltu ajotietä. Kevyen liikenteen yhteys Aseman keskustaan kulkee Mannintien kautta ja myös alueen pohjoisosasta tutkitaan yhteyden järjestämistä Tammentaantielle.
Kaavaluonnoksen nähtävilläoloaika: 31.3. – 21.4.2022
Kaavaehdotuksen nähtävilläoloaika: 2.6. – 8.8.2022
Kaavan hyväksyminen: 23.10.2023 kaupunginvaltuusto
Kaavan voimaantulo: 5.12.2023