Yksityistiet

Yksityistieasiat

Yksityistieasioissa kunta antaa neuvonta- ja ohjauspalveluja, esimerkiksi perusparannus- ja kunnossapitoavustuksiin, yksityisteiden hoitoon sekä muihin yksityistieasioihin liittyen.
Varaathan ajan tapaamiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Liedon kaupunki myöntää yksityisteille kunnossapitoavustusta. Yksityisteiden tienpidon avustusmäärärahaa haetaan vuosittain (Yksityistieavustukset ).
Kaupungin avustuksen maksatus tapahtuu kerran vuodessa kesäkaudella (kesä-elokuu välisenä aikana) tiekunnan pankkitilille.

Liedon kaupunki voi myöntää avustuksia yksityisteiden kunnossapitoon seuraavien perusteiden mukaisesti.

Kunnossapitoavustus

Tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja, että
tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja
katuverkon tietojärjestelmissä ovat ajantasaiset (Yksityistielaki 560/2018 84 §).

Kunnossapitoavustus myönnetään ainoastaan sähköisen hakemuksen
perusteella. Hakemus on jätettävä teknisten palvelujen ilmoittamaan
järjestelmään määräaikaan mennessä.

Hakemuksen liitteenä on oltava kopio viimeisestä allekirjoitetusta tiekunnan
kokouspöytäkirjasta. Kokouksen pitämisestä tulee olla enintään 3 vuotta.

Hakemuksen liitteenä on oltava kopio viimeisimmästä tiekokouksessa
hyväksytystä maksuunpanoluettelosta.

Hakemuksen liitteenä on oltava oikeaksi todistettu tiliselvitys hakemusta
koskevan vuoden tuloista ja menoista (mm. tiliote).

Kaupunki myöntää kunnossapitoavustukseen 10 % joukkoliikennelisän, mikäli
tiellä on julkista liikennettä. Julkinen liikenne on sallittava ilman käyttömaksua,
mikäli yksityistie saa kaupungin avustusta.

Talkootunneista ei makseta avustusta.

Virheellisten tietojen perusteella kunnossapitoavustus voidaan evätä joko
avustusvuonna tai sitä seuraavana vuotena.

Liedon kaupungilla on lisäksi oikeus pyytää erikseen nähtäväksi kuitit tien
kunnossapidon kuluista.

Perusparannusavustus:

Perusparannusavustus haetaan samalla sähköisellä hakemuksella
kunnossapitoavustuksen kanssa. Hakemus on jätettävä teknisten palvelujen
ilmoittamaan määräaikaan mennessä.

Avustushakemuksen liitteenä on oltava parantamishankkeen suunnitelma,
kartta, kustannusarvio ja aikataulu.

Talkootunneista ei makseta avustusta.

Perusparannusavustus maksetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti,
kun perusparannustyö on suoritettu hyväksytysti. Tositteet kustannuksista on
toimitettava hakemusta koskevan vuoden marraskuun loppuun mennessä
sähköpostilla yksityistiet@lieto.fi.

Perusparannusavustusta maksetaan maksimissaan 50 % toteutuneista
kuluista. Valtion avustaessa hanketta on tiekunnan omarahoitusosuus 10 – 25
% toteutuneista kustannuksista.

Tekninen lautakunta 2/2024, 6.2.2024, 17§ Liedon kaupungin tieavustusten hakuperusteet ja liite

Yksityistieavustusten haku

Kunnanavustukset ovat haettavissa vuosittain. Vuonna 2024 hakuaika on 18.3.-30.4.
Myöhässä saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Kunnan avustuksen ehtona on, että tiekunnat keräävät yksikkömaksua osakkailta ja kuljetusmaksua muilta vakituisilta tien käyttäjiltä. Yksityistien perusparannukseen avustusta haetaan kunnossapitoavustuksen yhteydessä. Hakemukseen tulee liittää hankkeen suunnitelma, kustannusarvio, rahoitussuunnitelma sekä tarvittavat lausunnot ja luvat.

Tiehallinto jakaa ensisijaisesti valtionapukelpoisille yksityisteille perusparannusavustusta

Tien avustuskelpoisuudesta on säädetty yksityistielain 93 §:ssä. Etusijalle asetetaan huonokuntoiset sillat ja rummut, routavauriot, liikenneturvallisuuskohteet ja tien kantavuuden parantaminen.

Valtio avustaa yksityisteiden parantamista

Yksityistieavustusten rahoitusta on nyt enemmän. Rahoitusta riittää siltakohteiden ohella myös tienparannushankkeisiin.

  • Avustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan parantamiseen. Avustettavissa hankkeissa ovat etusijalla: Siltojen ja suurten rumpujen uusimiset ja peruskorjaukset. Avustus max 75%
  • Tien kantavuuden ja kuivatuksen parantaminen. Avustus ma. 50%*.
  • Tien routa- tai tulvavaurioiden korjaaminen. Avustus max. 50%*.
  • Liikenneturvallisuuden perusteella tehtävät hankkeet. Avustus max 50%*.

*hankkeen hyväksytyistä ja tukikelpoisista arvonlisäverollisista kustannuksista.

Lisäksi avustetaan erityiskohteita, kuten lauttojen ja jääteiden käyttöä ja kunnossapitoa.

Yksityistieavustuksia haussa

Avustusta hakee ensisijaisesti tien tiekunta ja hakemus tehdään ensisijaisesti sähköisessä verkkoasioinnissa. ELY-keskus antaa hakemuksesta päätöksen arvioituaan hankkeen avustuskelpoisuuden, kiireellisyyden ja vaikuttavuuden. Ennen hakemusta tutustu myös Traficomin ohjeisiin, Siltakohteissa ota ensimmäiseksi yhteyttä ELY-keskukseen. Lisätietoa: ely-keskus.fi/yksityistieavustukset

Apuri opastaa

Tarvitsetko apua ykistyistiekunnan asioissa? Apuriin on koostettu usein kysyttyjä aiheita yksityistieasioista. Tarkista, mihin sinun tulee ottaa yhteyttä asiasi hoitamiseksi: ely-keskus.fi/yksityistieapuri

Lisätietoja yksityisteiden valtionavustusasioissa antaa liikenteen asiakaspalvelu
puh: 0295 020 603 (pvp/mpm)
sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu(a)ely-keskus.fi.

Lisätietoa ja neuvontaa

Varaathan ajan tapaamiseen joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Infrapalvelupäällikkö
Rekola Mira
0401928647
infrapalvelut@lieto.fi
Yhdyskuntainsinööri
Kallioniemi Jaakko
02 4873 300
jaakko.kallioniemi@lieto.fi