Yritysten työterveyspalvelut
Liedon kaupungin järjestämisvastuulla olevien työterveyspalveluiden tuottamisen hoitaa Terveystalo.
Kunnan järjestämisvelvollisuus
Kansanterveyslain mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan toimiville yrityksille työterveyshuolto. Yritykset päättävät itse mistä hankkivat työterveyspalvelunsa ja myös maksavat työterveyshuollon kustannukset.
Terveyskeskusta ylläpitävä kunta voi hoitaa kansanterveyslain mukaisen velvollisuuden tuottaa työterveyspalveluita niin, että se hankkii tarvittavat palvelut osaksi tai kokonaan toiselta kunnalta tai kuntayhtymältä taikka yksityiseltä palveujen tuottajalta.
Työterveyspalvelujen hankkiminen
Yritykset voivat halutessaan neuvotella palvelujen ostamisesta ja solmia puitesopimuksen mukaisen sopimuksen Suomen Terveystalo Oy:n kanssa tai valita jonkun muun työterveyshuollon palveluntuottajan
Puitesopimuksen kattavuus
Puitesopimuksen ehdot ja palvelujen hinnat koskevat kaikkia Liedon kaupungin alueella toimivia yrityksiä ja työterveyshuollon piiriin kuuluvia itsenäisiä elinkeinonharjoittajia, jotka haluavat käyttää Suomen Terveystalo Oy:n palveluita.
Lisätietoja
Suomen Terveystalo Oy
Toni Siiskonen
asiakkuusjohtaja, Länsi-Suomi
040 5123 699
Liedon kaupunki