Edelleensijoitus
Edelleensijoituksella tarkoitetaan pitkäaikaistyöttömän lietolaisen palkkaamista kahdeksan kuukauden ajaksi. Kunta edelleensijoittaa säätiöön, yhdistykseen tai yritykseen töihin. Työnantaja voi toimia myös Liedon kunnan ulkopuolella.
Edelleensijoitusprosessi etenee vaiheittain
- Työnantaja on yhteydessä kunnan yritys- ja työllisyyskoordinaattoriin
- Liedon työllistämispalvelut etsivät sopivat ehdokkaat, jotka haastatellaan yhdessä työnantajan kanssa
- Työnhakuasiakkaan alatoive ja osaaminen pyritään huomioimaan sijoituspaikan löytämisessä
- Suostumuslomakkeen allekirjoittavat Liedon kunta, työnantaja ja työntekijä
- Liedon kunta palkkaa pitkäaikaistyöttömän työsuhteeseen palkkatuella maksimissaan kahdeksan kuukauden ajaksi
