Kulttuuriretkellä Liedossa 2/2

Vieraskynäkirjoittaja Reeta Kolkkala teki päiväretket viikonloppuna omassa kotikunnassaan ja tarkkaili paikkoja turistin silmin.

Sunnuntai: Nautelankoskella

Huomenta syksyinen sunnuntai. Kello on muutamaa minuuttia vaille kymmenen ja olen jo Aurajoen suurimman kosken, Nautelankosken kuohujen rannalla. Seison Nautelankosken museon pihamaalla kohdassa, jossa oli 6000 vuotta sitten mantereemme rantaviiva. Siispä tänään on luvassa arvokasta kulttuurihistoriaa sekä arkeologisia löydöksiä, sillä tutustun Lauri Nautelan museoon, myllärintupaan sekä myllyyn.

Lauri Nautelan museo

Lauri Nautela (1914-1998) oli lietolainen tilanomistaja, joka asui Nautelankosken lähellä sijaitsevassa Nautelan kartanossa. Hän oli myös erittäin ahkera keräilijä. Hän keräsi mittavat kulttuurihistorialliset kokoelmat, sisältäen muun muassa arkeologisen, raha-, posliini-, valokuva- sekä kirjakokoelman. Vuonna 1990 Lauri Nautela lahjoitti kokoelmansa Liedon kunnalle. Lauri Nautelan varoilla rakennettu museorakennus avattiin Nautelankoskelle Liedon asemanseudulle vuonna 2000. Museo ei tuo esille pelkästään Lauri Nautelan omaa elämää vaan on osa paikkakunnan arkeologiskulttuurihistoriallista Liedon museota.

Lauri Nautelan museossa on esillä sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Pysyviä näyttelyitä ovat Kivikauden pyyntimiehen jäljillä, Elävä joki, Aika matka, Kirjastonurkka sekä Muistohuone, jota kutsutan myös Lauri Nautelan työhuoneeksi. Vaihtuvana näyttelynä on tällä hetkellä puhdetyönäyttely sekä evakontie. Puhdetyönäyttelyssä on esillä lietolaisia puhdetöitä kuten pärekoreja, puuastioita, saaveja sekä koriste- ja käyttöesineitä.

Pysähdyn katsomaan lasivitriineissä olevia käsintehtyjä esineitä, puhdetöitä. Miten kesken sotien onkaan saatu aikaan jotain näin kaunista? Puhdetyöt olivat sodan aikana keino siirtää ajatuksia pois rintamalla vietetystä elämästä sekä koti-ikävästä. Puhdetöillä saatiin myös nostatettua rintamamiesten yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta. Samoja keinoja käytämme tänä päivänäkin; positiivisten asioiden huomioimista kriisien keskellä.

Lauri Nautelan kirjakokoelmaa voi lähemmin tarkastella museon Kirjastonurkassa. Voit valita mieleisesi kirjan kirjahyllystä ja istahtaa sitä lukemaan nurkkauksen nojatuoleille.

Karttoja! Ja miten kauniisti ne on laitettu seinään kiinni. Pysähdyn tutkimaan karttoja ja saan itselleni lyhyen oppitunnin maankohoamisesta.

Kivikauden pyyntimiehen jäljillä-näyttely kertoo ihmisten elämästä noin 6000 vuotta sitten. Näyttelyssä on esillä esimerkiksi meripihkakoruja, ruukkujen osia, liuskekivirenkaita ja kopioita keraamisista ruukuista.

Lauri Nautelan muistohuone on sisustettu Lauri Nautelan työhuoneen tapaan. Tätä huonetta katsoessa ei enää jää epäselväksi Lauri Nautelan keräilyharrastus.

Museon kahvilassa tuoksuu kahvi. Jos olisi kaunis kesäilma, niin ostaisin jäätelön kahvikupin seuraksi ja menisin nauttimaan ne museon viihtyisälle terassille.

Myllärintupa

Astun Myllärintupaan. Palaan lapsuuteni tunnelmiin, sillä Myllärintuvassa on jotain hyvinkin tuttua 1970-luvun mummolastani, vaikkakin tupa on sisustettu 1930-luvun tyyliin. Tunnistan heti pelargoniat ikkunalaudoilla, räsymatot, astiat, leivinuunin sekä kiikustuolin. Huomaan myös yhden yhtäläisyyden, joka näkyy jälleen tämän päivän rakennustavassa; olohuone sekä keittiö ovat yhtä ja samaa tilaa. Eli tupa on löytänyt paikkansa uudelleen.

Myllärintupa on rakennettu 1700-1800-luvulla Hakulan kylään. Tupa siirrettiin Nautelankoskelle vuonna 1992, koska tupa muistutti hyvin paljon alkuperäistä Nautelankosken rannalla sijainnutta myllärintupaa.

Myllärintuvan ikkunalaudoilla kukkivat mm Viipurin evakko, Hopplaxin Fanny sekä Kelkan Mamma. Ihania nimiä pelargonioilla.

Tuvassa on kangaspuut. Kangaspuissa on ryijyn kudonta kesken. Näillä kangaspuilla on kudottu tuvan lattialla olevat räsymatot. Minulle kerrotaan myös kotiseutumuseossa olevasta Lieto-ryijystä, joka on valmistettu 1700-luvun lietolaisryijyn mallin mukaan.

Mylly

Astuessani myllyn ovesta sisälle on ensimmäinen lauseeni: ”Miten täällä voikaan olla näin avaraa ja siistiä!” Olen lukuisia kertoja kävellyt myllyn ohi kulkevaa polkua ja ajatellut myllyn olevan hyvinkin matala ja pimeä paikka. Myllyn läpi virtaava vesi tekee upeudellaan minut sanattomaksi.

Myllyn ulko-ovesta kajastaa auringonsäteitä myllyn sisälle. joskus nuo säteet olivat jauhopölyä täynnä.

Nautelankosken eli Kukkarkosken kuohuvaa virtaa on hyödynnetty usean vuosisadan ajan, sillä koski on antanut voimaa jopa kolmelle myllylle. Ensimmäiset maininnat myllystä ovat jo keskiajalta. Nykyinen harmaakivisen myllyn toiminta alkoi vuonna 1806 ja jatkui aina vuoteen 1968 saakka.

Ensimmäiset myllyt toimivat vesirattailla, kunnes siirryttiin valurautaisiin turbiineihin vuonna 1900. Noin sata vuotta myöhemmin turbiini liitettiin generaattoriin, jonka jälkeen Nautelankosken mylly on tuottanut noin puolet museon käyttämästä sähköstä. Turbiiniin liitetty generaattori on nähtävissä myllyn yläkerrassa. Alakerrassa on muun muassa myllyn jauhotorvet sekä sivuhaara virtaavasta Aurajoesta.

Kävelemme Nautelankosken sahan raunioille, josta jäljellä on enää sahan reunakivet sekä massiivinen betonirakennelma voimansiirtopyörästä. Tämä uudempi saha toimi Nautelankoskella aina vuodesta 1922 aina 1950-luvulle asti.

Olen aivan haltioitunut kaikesta kuulemastani, mitä museonjohtaja Leena Viskari on minulle kertonut Liedon historiasta, evoluutiosta, pelargonioista, myllyn toiminnasta, sahan raunioista sekä monesta muusta mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä asiasta. Tiedän jo nyt, että olen aivan eri aatoksissa, kun seuraavalla kerralla tulen kävelylle Nautelankosken maisemiin. Näen paikan aivan uusin silmin. Olen lähemmin läsnä kotikuntani historiaa. Kiitos Leena!

Liedon museon kotisivut.

Viikonloppuloma omassa kotipaikkakunnassani Liedossa on loppumaisillaan. Onnistuneelle lomalleni annan arvosanan kymppi plus.