Hiljattain kunnasta kaupungiksi muuttunut Lieto on monien muuttajien suosikki. Hyvään kasvuvauhtiin ei kuitenkaan kannata tuudittautua ja kaupunki on liittynyt 18.10.2022 mukaan seudulliseen kuntamarkkinoinnin palveluun Know Your Hoodsiin (hoods.fi). Samalla kaupunki kannustaa asukkaitaan kertomaan, miksi Lietoon kannattaa muuttaa.

Lounais-Suomen kunnat ja niiden asuinalueet yhteen kokoava Know Your Hoods välittää tietoa, tunnelmia ja asukkaiden tarinoita eri asuinpaikoista. Unelmiensa naapurustoa voi hakea esimerkiksi joen varrelta, keskustan sykkeestä tai maaseudun rauhasta kätevästi kuntarajat ylittäen. Kartalta voi tarkastella palveluja ja blogista lukea vinkkejä seudun aktiviteetteihin. Palvelussa on mukana jo 13 kuntaa Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta.

“Olemme iloisia, että Liedon mukaantulon myötä koko Turun seudun ykköskehä löytyy nyt Hoodsista. Liedossa on monia kivoja asuinpaikkoja ja kehittyvä keskusta tarjoaa myös paljon toivottua kerrostaloasumista. Näin syyslomaviikon kunniaksi on mukavaa esitellä Liedon parhaita syysretkikohteita.”, kertoo Know Your Hoodsista vastaava Susanna Lahtinen.

“Lieto kiinnostaa muuttajia ja uusia alueita on kaavoitettu viime vuosina vauhdilla. Markkinoinnin pitää kuitenkin olla jatkuvaa ja nyt oli sopiva hetki liittyä mukaan seudulliseen markkinointiin. Nyt kannustamme lietolaisia jättämään arvion omasta asuinpaikastaan palveluun!”, kehoittaa Liedon kaupunginjohtaja Mika Ingi.

Miksi Lietoon kannattaa muuttaa?

Julkaisun myötä Liedon kaupunki ja Know Your Hoods pyytävät paikallisia kertomaan, millaista on asua juuri heidän asuinalueellaan. Palveluun rekisteröityminen ja arvion jättäminen on helppoa. Pieni kannustinkin on tiedossa, sillä lokakuun 2022 aikana arvion jättäneiden lietolaisten kesken arvotaan kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia lietolaisiin palveluihin.

“Muuttoa harkitsevia kiinnostaa ensisijaisesti paikallisten kokemukset asuinpaikoistaan. Tämän vuoksi keräämme asuinalueiden arvioita Hoodsiin. Asukkaiden kommentit antavat arvokasta tietoa muuttajille, mutta myös kaupunki voi saada tärkeitä tietoja aluekehityksen tueksi,” kertoo Susanna Lahtinen.

Know Your Hoods ja Liedon asuinalueiden esittelyt löytyvät osoitteesta hoods.fi

Know Your Hoods – asuinalueiden hakukone on turkulaisen kuntamarkkinoinnin ja kotoutumisen asiantuntija CYF Digitalin palvelu, joka auttaa muuttajia löytämään sopivimman asuinpaikan ja innostaa ihmisiä tutustumaan lähiseutuun. Palvelun 1. versio on kehitetty Varsinais-Suomen liiton organisoiman Töihin tänne -kokonaisuuden yhteydessä. Palvelussa on mukana jo 13 kunnan asuinalueet.