Uuteen keskuskouluun betonirungon kaveriksi satatuhatta tiiltä
Koulunmäen rakennuksille tunnusomainen punatiilivuoraus muurataan myös uuteen Keskuskouluun. Joulun alla Keskuskoulu-työmaalla keskitytään vesikattoihin ja muurauksiin. Talven alla olosuhteiden hallinnan rooli rakentamisessa kasvaa.
Viime viikkojen sääolot ovat olleet Lounais-Suomen alkutalvelle tyypillisiä: tuulta, pakkasta, suojasäätä ja ennen kaikkea vettä vaakatasossa eri muodoissaan. Uuden Keskuskoulun rakennustyömaalla olosuhteiden hallinta on avainroolissa rakentamisen laadun varmistamiseksi.
– Käytännössä olosuhteet tiivistyvät kahteen asiaan: lämpötilaan ja suhteelliseen kosteuteen. Pidetään vesi ulkona ja lämpö sisällä. Molempia mitataan ja seurataan jatkuvasti eri rakennusosien ja -materiaalien osalta. Eri puolille rakennusta on asennettu loggereita ja antureita, jotka välittävät ja tallentavat langattomasti ajantasaista tietoa olosuhteista. Meillä (NCC:llä) on käytössä materiaalivalmistajien raja-arvoja tiukemmat pinnoitettavien rakenteiden suhteellisen kosteuden vaatimukset, vastaava työnjohtaja Roope Mäkinen pääurakoitsija NCC:ltä kuvailee.
Eri materiaalikerrosten kosteusprosentit ovat tärkeitä, sillä nykyaikaisessa rakentamisessa esimerkiksi liian kostean betonin päälle ei saa seuraavia materiaalikerroksia asentaa.
– Pinnoitus- ja peittopäätösten perusteena ovat materiaalivalmistajien ja suunnittelijoiden ohjeet eri rakenteiden raja-arvoista ja niiden alittaminen. Kohteen yleisaikataulu pohjautuu isoilta osin eri rakennekerrosten kuivumisaikalaskelmiin, jotka määritellään yhdessä valmisbetonitoimittajan kanssa sekä kokemusperäisen tiedon pohjalta. Tietoa kerätään koko ajan ja päätöksiä tehdään ulkopuolisen toimijan mittaustulosten perusteella, Mäkinen kuvailee.
Lämmittäminen ja kuivattaminen, erityisesti näin kosteana vuodenaikana, vaatii paljon energiaa. Uusi Keskuskoulu liitettiin Liedon Lämmön kaukolämpöverkkoon reilu kuukausi sitten. Lisäksi käytetään polttoöljy- ja sähkökäyttöisiä lämpöpuhaltimia, kuivaimia ja kosteudenkerääjiä.
Sääsuojat toimivat myös muuraustelineinä
Uuteen kouluun betonirungon päälle muurattava punainen tiilivuoraus on visuaalista jatkoa vanhalle Keskuskoululle, lukiolle ja ammattiopistolle sekä pajarakennukselle. 1960-luvun lopulla tehty linjaus koulunmäen rakennusten punatiilivuorauksesta saa jatkoa myös Uudessa Keskuskoulussa.
Muurausurakoitsijana Keskuskoulun työmaalla toimii Muurausliike Sami Vanne Oy. Muurausliikkeellä ja pääurakoitsija NCC:llä on pitkä yhteinen historia, ja yhteistyö ollut ilmeisen toimivaa.
-Julkisivua muurataan noin 2.300 neliömetriä. Kun laskee neliömetrille menevän 39 tiiltä, tiilten kokonaismäärä on lähemmäs 90.000. Laastia kuluu arviolta 190 tonnia, muurausliikkeen työpäällikkö Topias Kauppila laskee.
Kauppila kiittelee Keskuskoulu-työmaan sääsuojausta. Telinekatajan pystyttämät sääsuojat on suunniteltu niin, että varsinaisen tarkoituksensa lisäksi niiden suojissa pystytään työskentelemään esimerkiksi juuri julkisivumuurausten parissa.
-Verrattuna mastolavaan tämä ratkaisu on erinomainen. Sääsuojan alla on tehty kaikki villoitukset ja muuraukset. Lämpötila pysyy suojassa muurauksen kannalta parempana, ja sekä työkalut että materiaalit kuivina. Se nopeuttaa tekemistä ja parantaa laatua. Uuden Keskuskoulun rakennustyöt ovat aikataulussa, eikä isoja yllätyksiä ole tullut. Työt jatkuvat normaalisti, kunnes taukoavat jouluviikoksi. Valmista on edelleen määrä tulla keväällä 2026.
Muut artikkelit