Kiireellisen eläinlääkintäensiavun järjestäminen kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin. Palvelun kilpailutuksen jälkeen myös Liedon ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueen (Aura, Kaarina, Kemiönsaari, Koski Tl, Lieto, Loimaa, Marttila, Paimio, Parainen, Pöytyä, Oripää ja Sauvo) pieneläinpäivystyspalvelun järjestäjäksi valittiin Papuvet Oy. 

Pieneläinpäivystys tarkoittaa vain kiireellistä hätäensiapua

Kunnan järjestämä pieneläinpäivystys koskee eläimen kiireellistä hätäensiapua päivystysaikana. Kiireetön eläinlääkintäapu tai erikoissairaanhoito ei kuulu sopimuksen piiriin. Myöskään kiireellisen hätäensiavun jälkeiset kiireettömät toimenpiteet eivät sisälly sopimukseen.

Papuvet Oy antaa kiireellisen perushätäensiavun kunnan eläinlääkäritaksan mukaisesti. Kiireellisen hätäensiavun saaminen tulee uuden sopimuksen myötä asiakkaalle nykyistä sopimuskautta halvemmaksi. Muista mahdollisista palveluista ja toimenpiteistä Papuvet Oy veloittaa oman hinnastonsa mukaan.

Päivystystä annetaan virka-ajan ulkopuolella arkipäivisin klo 16.00-8.00 ja viikonloppuisin ympäri vuorokauden. Lisäksi päivystetään arkipyhinä.

Pieneläinpäivystyspalvelun tuottaja vaihtuu ja päivystys siirtyy uuteen paikkaan 1.1.2025

Vuodenvaihteen jälkeen kiireellistä hätäensiapua saa Raisiosta, osoitteesta Kappontie 4. Palvelun tuottaja on Papunet Oy.

Turun kaupunki on valinnut kilpailutuksen jälkeen Papuvet Oy:n pieneläinpäivystyspalvelujen järjestäjäksi vuosille 2025-2026 Lounais-Suomen alueelle (Turun, Liedon, Raision, Salon ja Uudenkaupungin ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueet).

Lisätietoja:

Toimialajohtaja ympäristöterveyspalvelut vs, sektorchef vick.
Torkkeli-Pitkäranta Tiina
0503813375
tiina.torkkeli-pitkaranta@lieto.fi