Varsinais-Suomen hyvinvointialue siirtyy vuosina 2024–2026 digiasioinnissa uudelle tasolle, kun sote-palveluissa asioimisen tueksi otetaan käyttöön Varha-sovellus.

Ensimmäiset sähköiset palvelut eli suun terveydenhuollon chat ja sosiaalipalveluiden chat ovat avautuneet sovelluksessa lokakuun puolessa välissä. Osio kerrallaan rakentuva sovellus on kokonaisuudessaan varsinaissuomalaisten käytössä muutaman vuoden kuluttua.
Suun terveydenhuollon chatissa voi keskustella ammattilaisen kanssa esimerkiksi suun terveydestä ja omahoidosta tai kysyä saapumisohjeita vastaanotolle.

Lisäksi Paraisilla, Turussa, Loimaalla ja Naantalissa asuville avautuu ensimmäisenä suun terveydenhuollon kiireetön hoidon tarpeen arviointi ja ajanvarausmahdollisuus chatin kautta. Palvelussa voi myös tiedustella omia tai huollettavan voimassa olevia ajanvarauksia ja siirtää niitä. Kevään 2025 aikana palvelu laajenee koko Varhan alueelle.

Sosiaalipalveluiden chatissa voi kysyä lisätietoa ja apua omaan tilanteeseen mm. arjesta selviytymiseen, asumiseen ja raha-asioihin liittyvissä haasteissa.

Chatit ovat käytettävissä Varha-sovelluksessa, jonka voi ladata älypuhelimeensa Apple Storesta tai Google Play -sovelluskaupasta. Sovellusta voi käyttää myös tietokoneella osoitteessa digi.varha.fi.

Chatit palvelevat jokaisena arkipäivänä. Viesteihin vastaavat sote-alan ammattilaiset. Kirjautuminen chat-palveluun edellyttää vahvaa tunnistautumista.

Lisätiedot: varha.fi/varha-sovellus