Suojaa itsesi ja läheisesi helteen haitoilta
Kuuma kesäsää ja helteet ovat terveysriskejä. Vakavien terveyshaittojen riski kohdistuu erityisesti ikääntyneisiin ja pitkäaikaissairauksista kärsiviin.
Helteellä kannattaa pyrkiä pitämään sisätilat viileinä, karttaa auringonpaahdetta ja kuumia paikkoja sekä ylimääräistä fyysistä rasitusta. Ikkunat kannattaa sulkea, kun ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää ja tuulettaa sisätilat illalla tai yöllä ulkoilman viilennyttyä.
Lisäksi kannattaa pukeutua kevyesti ja viilentää kehoa esimerkiksi viileiden suihkujen tai kylmäkääreiden avulla. Hikoilusta johtuvan neste- ja suolavajauksen välttämiseksi tulee nauttia riittävästi vettä ja muistaa myös syödä.
Ohjeet nestevajauksen ehkäisemiseksi
- Juo 1–1,5 litraa päivässä. Juo, vaikka sinulla ei olisikaan jano.
- Hyviä juomia ovat veden ja maitotuotteiden lisäksi muun muassa täydennetyt kasvijuomat, täysmehut, mehujuomat ja virvoitusjuomat. Syö nestepitoista ruokaa, esimerkiksi salaatteja ja kylmiä keittoja.
- Varaa joka päivä jääkaappiin juotavaa litran kannuun. Näin voit myös tarkkailla, paljonko juot.
- Juo nestettä runsaammin aamulla ja päivällä. Runsas iltajuominen lisää virtsaneritystä yöllä.
- Nestevajaus on ikääntyneille erityisen vakavaa, sillä kehossa on vähemmän vettä kuin nuoremmilla.
- Nestevajaus voi syntyä hyvin nopeasti. Se voi johtaa muun muassa verenpaineen laskuun ja kaatumisiin. Myös jotkut lääkkeet lisäävät nesteen tarvetta.
Pidä yhteyttä läheisiin päivittäin
Helteellä jokaisen kannattaa huolehtia läheistensä hyvinvoinnista. Eritysesti tulee huolehtia läheisistä, jotka ovat ikääntyneitä, kärsivät perussairauksista tai joiden toimintakyky on heikentynyt.
Riskiryhmiin kuuluvien vointia kannattaa tiedustella päivittäin esimerkiksi puhelimitse.
Hakeudu tarvittaessa hoitoon
Kuumuus sekä hikoilusta johtuva neste- ja suolavajaus voivat johtaa lämpösairauksiin, kuten lämpöuupumukseen. Lämpöuupumuksen oireita voivat olla esimerkiksi voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys ja pahoinvointi.
Ikääntyneiden lisäksi erityisesti vauvat ja pienet lapset kärsivät herkästi helteeseen liittyvistä oireista.
Jos ilmenee voimakkaita oireita tai perussairauden oireet selvästi pahenevat, tulee ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon, ensisijaisesti puhelimella (oma terveyskeskus, tai Tyks Akuutti). Kiireellisissä tilanteissa tulee soittaa hätänumeroon 112.
Liedon terveyskeskuksen päivystysnumero 02-48737200.
Muut artikkelit