Retki Linnavuorelle ja lähiympäristöön
Hyvä ja luonteva lähtöpiste retkelle on Vanhalinnan kartanon piha-alue, tulet sitten yksin, kaksin, perheen kanssa läheltä Liedosta tai kauempaa lähialueen kunnista, kävellen, polkupyörällä, meloen, autolla tai julkisella kulkuvälineellä. Liedon Linnavuoren alueelta saat henkistä ja fyysistä voimaa, mieli virkistyy ja jäsenet vetreytyvät. Alueelle johtavat vanhaa perua olevat kulkureitistöt Turusta – Ystävänpolku, Hämeen Härkätie ja Aurajoki. Nykyajan valtaväylänä toimii kantatie 10. Muista ottaa mukaan ravitsevan terveellistä evästä, jotka on helppo ottaa esille ja nauttia taukopaikoilla.
Alue on historiallisesti merkittävää seutua maamme kannalta. Oman kädenjälkensä ovat alueen historiaan jättäneet aikanaan suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. Yksittäisinä tunnetuimpina esimerkkeinä voinee mainita vainolaisten ja kauppiaiden lähestyneen Linnavuorta Aurajokea myöden. Ehkä juuri merkkitulien muistoksi elokuun lopulla poltetaan kokkoja. Linnavuorelle on rakennettu suojamuureja, joiden jäänteitä voi havaita pienessä määrin. Hämeen Härkätiellä on kuninkaan lähde, jossa Kustaa Vaasan kerrotaan tarkastusmatkoillaan juottaneen hevostaan ja nousseen ratsaille uudelleen. Nuoret jälkeläisemme nousivat omana aikanaan vertauskuvallisesti pyöränselkään tarkastettuaan lähteen. Linnavuoren alueella on toiminut Kustaa II Adolfin aikana rustholli, josta on toimitettu hevosia 30-vuotiseen sotaan.
Linnavuoren alueen yhtenä vetovoimatekijänä on sen luonnon monimuotoisuus. Alue on laaja kokonaisuus metsikköä, peltoa, kallioita ja vettä. Polut kiertävät eri paikkoja kattavasti ja helpottavat luonnon yksityiskohtien tarkempaa tutkimista. Kaikkialla on on hyviä ja riittäviä opasteita liikkumisen helpottamiseksi.
Varsinainen patikkaretkemme alkaa kartanon pihalta läheiselle Aittamäen alueelle. Metsikkö on havupuuvoittoista, synkähköä puustoa, jossa valo siivilöityy puiden lomasta. Kasvusto on varpuja, aleksiskivimäistä sammalmätästä ja sävyltään tummanvihreää. Alueella on kapeita polkuja, joita kulkemalla pääsee tutustumaan ehkä hieman aavemaiseenkin tunnelmaan. Metsikössä voi kuvitella lasten ja miksei aikuisten mielikuvitusmaailman toimivan. Jännittävää ja ajattelemista antavaa. Metsikön reunalta tulee näkyviin kartanon rakennuksia ja pienehkö peltoaukea. Yhdessä rakennuksessa on viikinkivene, onhan täällä heitäkin näkynyt.
Patikkaretkemme jatkuu Linnavuoren Aurajoen puoleista kuvetta seuraten. Ohitamme vanhan saunan lankkuja pitkin. Joki pilkistää puiden lomasta. Saavumme peltoalueelle, jonka vasenta laitaa rajaa Hämeen Härkätie ja oikeaa puolestaan Ystävänpolku ja Aurajoki. Tässä kohdin voi kääntyä vasemmalle ohi tammi-pähkinälehdon. Linnavuori on nyt vasemmalla ja lyhyen matkaa käveltyä pääsee kapuamaan Linnavuorelle. Me jatkamme kuitenkin Aurajoen vartta. Käymme kurkistamassa Kuninkaanlähteellä, onko muita janoisia kulkijoita. Ylitämme Hämeen Härkätien jatkaen sitä pitkin takaisin Linnavuorelle päin. Pian käännymme oikealle Muonamiehenpolulle. Kävelemme kohti Muonamiehen mökkiä, jossa on aikanaan asunut tilan työntekijöitä. Matkan varrella saatamme nähdä korpin ja kuulla sen rääkymistä.
Vielä tovi ja vasemmalle jää kartanon talousrakennuksia. Ylitämme toistamiseen Hämeen Härkätien. Takana on parin tunnin voimaanuttava patikkamatka. Nyt kiipeämme Linnavuoren laelle. Retki saa arvoisen lopun tällä erää. Kapuamme yhdet moniaskelmaiset ”kuntoportaat” Linnavuoren laelle. Istahdamme, hengähdämme ja lumoudumme. Nautimme eväitämme.
Linnavuoren hieno historia, kulttuuri ja luonto, peltoalueet, metsiköt, joki, kukkula ja Kartanon pihapiiri mahdollistavat eripituisia, kestoisia ja aihepiirin käsittäviä retkiä. Alueelta löytyy runsasta kasvustoa vieraslajeista lähtien, jonkin verran linnustoa ja silmänkantamattomiin lumoavan kaunista varsinaissuomalaista maisemaa.
Vieraskynäartikkelin kirjoittajat, Tuula ja Jarmo Kytöhonka, ovat yli seitsemänkymppinen lietolaispariskunta. He ovat lähes kymmenen eläkeläisvuoden ajan liikkuneet paljon kävellen ja patikoiden asuinympäristössään kahdestaan, lasten, lastenlasten ja/tai koiran kanssa etsien uusia seikkailuja. Monipuolisen liikkumisen lisäksi heitä kiinnostaa koti ja asuminen, sisustaminen, lukeminen, teatteri ja kirjallisuus unohtamatta yhteisen ajan järjestämistä isolle perheelleen.
Artikkelin kuva: Lilja Helenius
Muut artikkelit