Reetan kolme vinkkiä patikoijalle

Reeta Kolkkala kävi syksyllä 2020 kiertämässä monta polkua Liedossa.

Sääkartta lupailee mukavaa patikointikeliä. Sellaista puolipilvistä säätä. 

Ankka-Nautela -luontopolku on osa Tammireittejä

Koska lauantaiaamu alkoi auringonpaisteella ja koirakin kaipasi ulkoilua, päätimme aloittaa lauantain rentouttavalla patikoinnilla. Lähdimme Liedon Ankka-Nautela- luontopolulle, joka kuuluu osana Kaarinan, Paimion, Sauvon sekä Liedon yhteistä ulkoiluhanketta, Tammireittejä.  Ankka-Nautela- luontopolulle kertyy matkaa yhteen suuntaan 8 kilometriä, mutta polku on jaettu neljään osaan, joista voi valita itselleen sopivan matkan. Meille valikoitui täksi aamuksi Kukkulan kuninkaaksi, Poson poluksi sekä Vintalan vaellukseksi nimetyt reitit.  Vain Ankan lennon jätimme tänään patikoimatta.

Kello näytti vasta yhdeksää, kun poikani jätti meidät Liedon pieneläinhautausmaan parkkipaikalle. Koira tietenkin nuuhki aamukastetta heti ensimmäisestä näkemästään ruohomättäästä ja minä nappasin autosta repun selkääni sekä kameran olalleni. Oli aika lähteä patikoimaan ensimmäistä reittiä, Kukkulan kuningasta.

Taidamme olla aamun ensimmäiset patikoijat. Sen kyllä vaistoaa ja tuntee, kun metsässä liikkuu; hämähäkin seitit tuntuvat välillä poskilla ja jänikset loikkivat pakoon. Tykkään nähdä luonnon aidoimmillaan.

Metsät, joiden halki polku kiemurtelee, ovat minulle hyvinkin tuttuja suunnistusvuosistani, mutta totta kai rauhassa vaeltaen näkee luonnon yksityiskohtaisemmin ja rauhallisemmin. Tällä kertaa häkellyin syysväreistä, puiden kannoista, sienistä, puuta hakkaavasta tikasta, jäniksestä sekä herkullisista puolukkamättäistä. Ankka-Nautela- luontopolulla kohtaa hyvin varsinaissuomalaisen perinnemaiseman; metsäsaarekkeisen maalaismaiseman niittyineen ja jokineen. Päättyyhän reitti Nautelankosken museoalueelle.

Ankka-Nautela -polut ovat helppokulkuisia. Leveät polut kulkevat hyvin hoidetuissa metsissä, kovapohjaisilla avokallioilla sekä hiekkateillä. Reitti on merkattu molemmista suunnista kulkeville selkein opastekyltein sekä puihin maalatuin keltaisin merkein. Reitin varrella on katettuja taukopaikkoja, eväspöytiä sekä yksi nuotiopaikka, joka sijaitsee reitillä Ankan lento.

Alkusyksyn luonto antaa parastaan. Kasvit ovat aloittaneet valmistautumisensa talveen. Lehtivihreä hajoaa ja tilalle tulevat keltaiset sekä oranssit sävyt. Olemme etuoikeutettuja havainnoimaan tuon kauneuden.

Tornivuoren laavu ja näköalatorni ovat vähemmän tunnettuja retkipaikkoja

Tornivuoren laavua kutsun ”lempikahvilakseni”. Parasta on rauhassa trangialla keitetty kahvi sekä se näkymä, kun repusta kaivaa esille kotona tehdyt retkieväät. Tänään repussa on rieskaa, kylmäsavulohta sekä koiralle yllätys.

Ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran oikealle… Ajan kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin Liedon Mahliolla sijaitsevalle Tornivuoren laavulle. Tien molemmilla puolilla olevat metsäalueet ovat entuudestaan minulle hyvinkin tuttuja, mutta itse Tornivuoren laavuun olen tutustunut vasta tänä keväänä ja kyllä, paikasta tuli välittömästi lempparini. Ympäröivä luonto, pikkuiset metsäpolut, maalaismaisema sekä näköalatorni tekevät paikasta ainutlaatuisen. Toki myös paikan rauhallisuus. Koska alueella ei ole opastettuja luontopolkuja, ei laavu yksikseen houkuttele paikalle lukuisia patikoijia.

Tornivuoren laavu on avara ja taidokkaasti rakennettu.  Harmaansävyinen laavu sulautuu avokalliomaisemaan täydellisesti.  Alueen näköalatorni on korkea, sillä siinä on viisi katselutasoa. Itse en ole vielä kertaakaan kiivennyt ylimmälle tasolle, mutta kuulemma sieltä on huikeat metsämaisemat kaikkiin ilmansuuntiin.

Reissun päätteeksi keitän trangialla kahvit ja yllätän koirani nakinpalasilla. Kahvia hörppiessäni kerron koiralleni, kuinka mukavaa meillä täällä on. En tiedä ymmärtääkö puhettani, mutta ainakin heiluttaa häntäänsä. Kävellessämme autolle takaisin kuusikon takaa kuuluu kova rapina. Meidät yllättää kaurisemo sekä kaksi pilkullista vasaa. Aivan täydellinen reissu!

Tarvasjoen luontopolku alkaa Kertun tuvan pihasta

Käännyn Hämeentieltä vasemmalle kohti Tarvasjokea. Käännyn tielle, jonka olen nimennyt peltoreitiksi, sillä tie kiemurtelee aina Tarvasjoelle asti kauniiden peltomaisemien läpi. Parkkeeraan autoni Tarvasjoen keskustaan Kertun tupaa vastapäätä olevalle parkkipaikalle. Nappaan koirani mukaan auton takapenkiltä ja lähdemme tarpomaan kohti joenuomaa ja luontopolkua. Kas, alas vievälle polulle on tullut eläinaitaus ja portaat aidan yli. Selvitämme molemmat ketterästi ensimmäisen haasteen ja matka jatkuu….

Oli arkipäivä. Kaunis sellainen, kuten useampanakin syyskuisena päivänä 2020. Aika ihmeellinen syyskuun loppu, sillä lähdin matkaan hihattomassa paidassa ja sortseissa. Jalassa minulla oli lenkkikengät. Vaikka polun pohjaa on parannettu hiljattain rakennetuilla pitkospuilla sekä uusituilla tukikaiteilla, vaatii reitti ulkoilijalta hyvää tasapainoa sekä pitäviä kengänpohjia. Luontopolun pohja on välillä hyvinkin kurainen ja liukas.

Joen reunamilla kiemurteleva polku on hyvin luonnontilassa oleva kaikkine oksineen ja heinikkoineen sekä polku on paikoitellen hyvinkin kapea. Polun ympärillä oleva rehevä kasvillisuus sekä vieressä virtaava joki tekevätkin Tarvasjoen luontopolusta ainutlaatuisen.

Tiesitkö, että Tarvasjoki on Paimionjoen suurin sivujoki ja Tarvasjoen kohdalla on yksi upeimmista Paimionjoen koskista, Knaapinkoski? Knaapinkosken kohdalla oli 1900-luvun alkupuolella saha ja mylly.

Paluumatkalla istahdan kosken avokallioille. Tänään koski ei kuohu, mutta kallionuoma on kuohumattomanakin vaikuttava näky. Kallioiden tummanharmaa sävy tekee koskesta jotenkin voimakkaan ja vahvan. Otan koirakaverini viereen istumaan ja nappaamme muutamat koskiselfiet. Näin 2020-luvulla. Koski elää erilaista elämää kuin silloin 1900-luvulla.

P.S: Kurkkaathan myös Tuula ja Jarmo Kytöhongan retkikohdesuosittelun Liedon Vanhalinnan ympäristössä.