Lieto toteuttaa nyt asukasbudjetin ensimmäistä kertaa ja vuoden 2023 talousarvioon on varattu 80 000 euroa tähän tarkoitukseen. Asukasbudjetin tavoitteena on yhdessä kaupunkilaisten kanssa kehittää Liedon ja lietolaisten hyvinvointia. Asukasbudjetti-ideoita kerättiin 15.-31.5.2023 välisenä aikana sähköisesti otakantaa.fi -palvelussa. Teknisten ongelmien vuoksi muutamia ehdotuksia otettiin vastaan myös sähköpostitse.

Äänestä omaa suosikkiasi 26.6.-6.8. välisenä aikana

Lietolainen, tule mukaan päättämään kaupungin kehittämisestä! Äänestää voi yhden kerran ja äänen voi antaa yhdelle ehdotukselle.

Äänestysohje

Asukasbudjetin äänestyksessä on mukana 22 ehdotusta

Ehdotuksia tuli yhteensä 69, joista useat koskivat samoja asioita. Ehdotusten toteuttamismahdollisuuksia ja -kelpoisuutta arvioitiin asukasbudjettityöryhmässä sekä kaupungin johtoryhmässä. Kaupunginhallitus päätti, että äänestykseen etenevät työryhmän seulomat ja arvioimat 22 ehdotusta.

Apua ja iloa ikäihmisille ja lapsiperheille – 4H:n nuorten työllistäminen ikäihmisten ja lapsiperheiden avuksi ja iloksi

Ilmaristen kuntoradan ympäristöön nuotiopaikka

Kanoottilaituri Aurajokirantaan Liedon Vanhalinnan maille

Koirapuisto

Kuntoportaat Ilmarisiin

Kävelyreitti/juoksupolku Aurajokivarteen jokimaisemaan

Kylätauluja taajamiin

Loukinaisten Haimiontien Hämyrinpuiston leikkipuiston kehittäminen

Maatrampoliineja keskustan leikkipuistoihin

Monitoimipallokenttä Tarvasjoen jäähallin läheisyyteen

Puistoshakki

Pumptrack-rata asemanseudulle

Rauhakylän Afrikanlenkin opaskylttien uusiminen ja taukopaikkojen kunnostaminen

Roskapihtilainaamo

Simpukkatien viherkaistan elävöittäminen puin, pensain ja penkein

Skeittiparkki ja nuorten ulkoilutila Tarvasjoelle

Taideteos Yliskulman tenniskentän aitaan

Tarvasjoen frisbeegolfradan laajennus

Ulkokuntosali/-liikuntapaikka Ilmarisiin

Ulkokuntosali Loukinaisiin/Vanhalinnaan

Ulkokuntosali Tarvasjoelle

Yliskulman koulun viereen Pikkumetsä-aktiviteettialue


Eniten ääniä saanut/saaneet ehdotukset toteutetaan 80 000 euron asukasbudjettimäärärahan puitteissa. (Esimerkki: eniten ääniä saaneen ehdotuksen kustannusarvio on 50 000 euroa. Toinen toteutettava ehdotus on seuraavaksi eniten ääniä saanut, jonka kustannusarvio on enintään 30 000 euroa jne.)Tavoitteena on, että toteutettaviksi valitut ehdotukset toteutetaan vuoden 2024 kesään mennessä.

Asukasbudjetti etenee vaiheittain

  1. Ideointi ja ehdotukset 15.-31.5.
  2. Ehdotusten arviointi ja valmistelu äänestettäväksi
  3. Äänestys 26.6.-6.8.
  4. Tulosten julkistaminen
  5. Toteutus 2023-2024

Asukasbudjetti on osallistuvan budjetoinnin toimintatapa, jossa kuntalaiset ja kunnan yhteisöt ovat aktiivisina toimijoina mukana kaupungin rahankäytön suunnittelussa ja erilaisten hyvinvointia edistävien hankkeiden toteutuksissa.