Esiopetus Liedossa
Esiopetus on 6-vuotiaille järjestettyä maksutonta toimintaa vuotta ennen oppivelvollisuutta. Perusopetuslain mukaan lapsen on osallistuttava vuoden kestävään esiopetukseen tai muuhun esiopetuksen tavoitteet saavuttavaan toimintaan. Huoltajien vastuulla on ilmoittaa lapsi esiopetukseen. Esiopetuksen toimintaa ohjaa sekä valtakunnallinen että paikallinen esiopetussuunnitelma.
Liedossa esiopetusta järjestetään varhaiskasvatuksen toimintana joko koulujen yhteydessä tai kunnallisissa päiväkodeissa. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus tapahtuu samassa ryhmässä. Esiopetus noudattaa perusopetuksen toiminta-aikoja.
Esiopetuksen toiminta-aika
Esiopetusta on päivittäin neljä tuntia. Lisäksi lapsella on oikeus täydentävään varhaiskasvatukseen samassa paikassa kuin esiopetus. Täydentävää varhaiskasvatusta järjestetään päiväkotien aukioloaikojen mukaan. Varhaiskasvatusmaksuissa otetaan huomioon esiopetuksen maksuttomuus. Esiopetusta annetaan vahvistetun opetussuunnitelman mukaisesti vähintään 700 tuntia lukuvuodessa.
Esiopetuksen toiminta-aika sijoittuu aamupäivään, mutta voi vaihdella yksiököittäin. Esiopetus alkaa aamuisin klo 8.00 – 9.00 välisenä aikana ja päättyy klo 12.00-13.00 välillä