Koronatilanne on kehittynyt edelleen suotuisasti Varsinais-Suomessa. Tämän päivän tuoreiden koronalukujen mukaan Varsinais-Suomessa päästään palaamaan koronaepidemian keskimmäiseen vaiheeseen eli niin sanottuun kiihtymisvaiheeseen perjantaina 4. kesäkuuta.

Koronan ilmaantuvuus on ollut viime perjantaista lähtien alle 50 tapausta 100 000 ihmistä kohden kahden viikon aikana. Viimeisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ilmoittama ilmaantuvuus alueellamme on 28,3. Testatuista henkilöistä alle prosentilla (0,9 prosenttia) on todettu tartunta. Tartunnan lähteen jäljitys on onnistunut jo pitkään yli 80 prosentilla sairastuneista.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä pitää perusteltuna siirtyä kiihtymisvaiheeseen perjantaina, jolloin sosiaali- ja terveysministeriön asettamat kiihtymisvaiheen kriteerit ovat täyttyneet viikon ajan.

Koronakoordinaatioryhmä haluaa avata varsinaissuomalaisten arkea ja elinkeinoelämää viipymättä, kun epidemiatilanne sen nyt sallii. Pyrimme tällä mahdollistamaan alkukesän juhlat, tapahtumat ja lomat. On omissa käsissämme, että hyvä kehitys jatkuu myös tässä kovasti odotetussa vaiheessa, sanoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.

Yleisötilaisuuksissa turvattava riittävä etäisyys ihmisten välille

Tilaisuuksien henkilömäärien ylärajat poistuvat. Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset velvoitetaan järjestämään niin, että ihmiset voivat tosiasiallisesti välttää lähikontakti toisiinsa. (Ks. opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohje ).

Päätöksistä vastaavat aluehallintovirastot ja kunnat alueellaan. Lounais-Suomen aluehallintovirastolla on valmius tehdä kiihtymisvaiheen mukaiset päätökset koskien muun muassa yleisötilaisuuksia ja tapahtumia.

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset Varsinais-Suomessa lievenevät 4.6. lukien

  • Anniskelu on sallittu klo 07-22 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna klo 05-23.
  • Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista.
  • Lisäksi näiden alueiden ravintoloissa asiakkaat on sisätiloissa ohjattava istumaan paikoillaan. Siten esimerkiksi karaoke ja tanssiminen sisätiloissa ovat kiellettyjä.
  • Ulkoterasseilla jokaisella asiakkaalla pitää olla oma istumapaikka ja etäisyyksien pitämisestä on huolehdittava. Asiakaspaikkojen rajoitukset ja ”tanssikielto” eivät koske ulkoterasseja.

Ravintolarajoitusten muutoksista päätetään valtioneuvoston asetuksella, STM:n tiedote 3.6.2021

Rajoitukset lievenevät

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän 1.6.2021 linjauksen mukaisesti:

  • Ulkomaille matkustamisessa kehotetaan käyttämään erityistä harkintaa sekä ottamaan huomioon ulkoministeriön suositukset.
  • Ulkotiloissa tapahtuva aikuisten yksilö- ja ryhmäharrastustoiminta, mukaan lukien ottelu- ja kilpailutoiminta voidaan aloittaa
  • Sisätiloissa tapahtuva (ilman lähikontakteja) yksilölajien ottelu- ja kilpailutoiminta voidaan aloittaa.

Edelleen voimassa olevat suositukset:

  • Maskisuositus pysyy voimassa.
  • Riittävä etäisyys tulee edelleen muistaa.
  • Hyvä käsihygienia on yhä tärkeää.
  • Etätyösuositus on voimassa, etätöihin siirtymisestä päättää työnantaja.