Varsinais-Suomi jatkaa koronan kiihtymisvaiheessa. Maakunnan koordinaatioryhmä suosittelee koko alueelle tiukkaa maskisuositusta. Ryhmä näkee, että rokotuskattavuuden nousu on tällä hetkellä tehokkain tapa hillitä taudin leviämistä. Ryhmä puoltaa rokotusvälin lyhentämistä kahdeksaan viikkoon. Peruskoulut, ammatilliset oppilaitokset, lukiot ja korkeakoulut voidaan aloittaa lähiopetuksessa

Varsinais-Suomen tapausmäärät ovat kasvaneet hypähtäen. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä todettiin viime viikolla yhteensä 347 koronatartuntaa. Pelkästään viikonlopun (23.–25.7.) aikana kirjattiin peräti 186 uutta koronatartuntaa.

Viime 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä nyt 104,1 (THL 26.7.). Heinäkuun 19. päivänä ilmaantuvuus oli 66,6. Positiivisten koronatestien osuus on nyt 3,6 prosenttia, kun se 19. heinäkuuta oli 2,6 prosenttia.

Varsinaissuomalaiset saavat tartunnan nyt kotimaassa. Valtaosa tartunnoista tapahtuu keskinäisissä tapaamisissa sekä perhe- ja kaveripiirissä. Tartunnoista 60 prosenttia todetaan 15–29-vuotiailla. Yöelämästä ja ulkoilmakonserteista saatujen tartuntojen ja altistumisien määrä säilyi korkeana. Samoin kesän mökkijuhlat ovat aiheuttaneet tartuntoja.

– Nuoret ovat kuitenkin olleet todella oma-aloitteisia ja kertoneet itse omalle lähipiirilleen tartunnastaan. He ovat olleet tartunnanjäljitykselle iso apuna. Siitä kiitos heille, Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kiittää.

– Koronatartuntojen tapausmäärät ovat kuitenkin Varsinais-Suomessa kivunneet viime vuoden marraskuun tasolle. Silloin meillä alkoi iso tartunta-aalto, joka kiihdytti epidemian leviämisvaiheeseen. Olemme vauhdilla menossa samaan suuntaan, Esa Rintala varoittaa.

Sairaala- ja tehohoidon tarve ei kuitenkaan onneksi ole kasvanut. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä alle viisi potilasta.
– Rokotetut eivät juuri ole saaneet tartuntoja eivätkä joutuneet sairaalahoitoon, Rintala sanoo.

Käyttämällä maskia ehkäistään helposti tarttuvan deltavariantin leviämistä

Koordinaatioryhmä korostaa maskien käyttöä kaikissa yhteyksissä.

  • Koronaryhmämme pitää maskien käyttöä erittäin tärkeänä. Keskustelimme myös maskipakosta, jota lainsäädäntö ei mahdollista. Päädyimme laajaan ja tiukkaan maskisuositukseen, Esa Rintala sanoo.

Nykyisten säädösten puitteissa Varsinais-Suomessa siirrytään THL:n suosituksen mukaisesti tiukimman eli leviämisvaiheen maskisuositukseen.

Maskia suositellaan käyttämään aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa sekä kouluissa ja oppilaitoksissa. Varsinais-Suomi suosittaa maskia jo peruskoulun 4. luokasta lähtien. Maskisuositus koskee myös työyhteisöjä, joissa samoissa sisätiloissa työskentelee tai oleskelee yhtä aikaisesti useampia henkilöitä.

Rokotuskattavuus on saatava kohoamaan

Rokotuskattavuuden lisääminen on tällä hetkellä keskeisin keino koronatilanteen helpottumiseksi Varsinais-Suomessa.
– Väestön rokottaminen on ainoa ratkaisu pandemian kukistamiseksi. Rokotustahtia alueellamme on nyt kiristettävä, koska deltavirus on nopea leviämään. Rokottaminen on kilpajuoksu, jonka haluamme voittaa, Rintala toteaa.

Koordinaatioryhmä puoltaa rokotusvälin lyhentämistä 12 viikon annosvälistä kahdeksaan viikkoon kunnissa käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Lisäksi ryhmä suosittaa, että kunnat ottaisivat käyttöön erilaisia pop up -rokotusratkaisuja, jotta ihmiset pääsisivät rokotukseen mahdollisimman vaivattomasti.

– Tämä saattaisi antaa potkua niiden nuorten aikuisten rokotuksiin, jotka vielä pohtivat asiaa. Kun rokotteen voi hakea ilman ajanvarausta, kynnys rokotukseen menemiselle madaltuu. Kokemukset ovat kunnissa olleet kannustavia, Rintala toteaa.

Koulut aloittavat lähiopetuksessa

Koordinaatioryhmä pitää tärkeänä, että peruskoulujen, ammatillisten oppilaitosten, lukioiden sekä korkeakoulujen syyslukukausi voidaan aloittaa lähiopetuksessa.

– Haluamme viimeiseen saakka pitää koululaiset ja opiskelijat koulunpenkillä. Etäopetus on aivan viimeinen keino, Rintala sanoo.

Koordinaatioryhmä korostaa kaikissa opetustilanteissa maskin käyttöä peruskoulun neljäsluokkalaisista alkaen. Tässä voidaan käyttää kuntakohtaista harkintaa.

Koronatilanteen seuraamista jatketaan. Suositukset voivat muuttua nopeastikin, jos epidemian hallinta sitä edellyttää. Varsinais-Suomen koronatilannetta arvioidaan uudelleen viimeistään ensi tiistaina 2.8. koordinaatioryhmän kokouksessa.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän tiedote 27.7.2021