Lintutornit

Liedossa on kolme lintutornia. Pidempään on käytössä ollut kaksi lintutornia, joista toinen sijaitsee Nautelanrahkan suoalueella ja toinen Nautelankosken luonnonsuojelualueella.

Uusin, kesällä 2013, valmistunut Järvelän näköala- ja lintutorni sijaitsee lähellä Littoistenjärveä ja aivan Kaarinassa sijaitsevan Järvelän kosteikon laitamalla.

Tornista on hyvä näköala kosteikon yli ja järvikin näkyy, mutta vain puiden lomasta, joten varsinaisesti järven linnustoa tornista ei tarkkailla. Tornilla kävijöistä suurin osa on maiseman ihailijoita, sillä Littoistenjärven Kaarinan uimarannalta lähtevä ja Liedon Littoisiin suuntautuva, suosittu ulkoilupolku ohittaa tornin lähietäisyydeltä. Kosteikosta lähialueineen saa hienomman kokonaisvaikutelman, kun pääsee sitä hieman korkeammalta tarkastelemaan.

 Järvelän kosteikolla on keväällä ja pesimäaikaan runsaasti vesilintuja. Kosteikon linnusto on näyttävimmillään keväällä, kun värikkäät sorsalinnut saapuvat muuttomatkaltaan. Yleisimpien sorsalintujen joukossa on vuosittain nähty myös uhanalaisiin sorsiimme kuuluva heinätavi. Kosteikon suosituimpia nähtävyyksiä ovat harvinaiset pesimälinnut mustakurkku-uikku ja liejukana. Myös täällä etelässä harvalukuinen kansallislintumme laulujoutsen on useana vuonna pesinyt kosteikolla. Kesällä kosteikko täyttyy pesimälintujen poikueiden liikehdinnästä ja ääntelyistä.

Tornista voidaan nähdä myös merkittävää lintujen ohimuuttoa. Jo ensimmäisenä syksynä havaittiin tuhansia kurkia ja hanhia muutolla etelään. Myös syksyisten vaelluslintujen liikehdintää voi kärsivällinen tarkkailija nähdä tornista, kuten tornin ensimmäisenä syksynä kymmenittäin käpytikkoja ja närhiä.

Ajo-ohje:

Ajo-ohje Järvelän näköala- ja lintutornille:

Ohikulkutieltä (kt 40) käännytään Liedon Tuulissuon eritasoliittymästä Uimarannantielle (Turun suunnasta tultaessa oikealle) ja sitä ajetaan 1,5 km ja käännytään vasemmalle Järvelän vapaa-ajankeskukseen päin. Ajetaan noin 250 metriä ja tien oikealla puolella on p-paikka, jossa on tilaa 3-4 autolle. Mikäli tämä p-paikka on täynnä jatketaan 200 metriä ja tullaan Järvelän p-paikalle, jonne voi silloin jättää auton.