Ikäihmisten kuljetuspalvelut

Liikkumista tukevat palvelut on tarkoitettu tilanteisiin, joissa julkisten liikennevälineiden käyttäminen ei ole esimerkiksi vamman vuoksi mahdollista. Muissa tapauksissa käytössä ovat Turun seudun joukkoliikenteen Fölin linja-autot ja kutsubussit.

Liikkumista tukevat palvelut

Liikkumista tukevat palvelut on tarkoitettu niille ikäihmisille, jotka

  • eivät pysty yksin liikkumaan julkisilla liikennevälineillä esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi
  • tarvitsevat palvelua asioimisen tai muun jokapäiväiseen elämään kuuluvan tarpeen vuoksi
  • eivät saa kuljetuspalveluja vammaispalvelulain kautta.

Liikkumista tukevia palveluita ovat esimerkiksi:

  1. julkisten liikennevälineiden käytön ohjaus ja harjoittelu
  2. saattajapalvelu
  3. ryhmäkuljetukset
  4. taksi- tai invataksimatkoista aiheutuvien kohtuullisten kulujen korvaaminen.

Kuljetuspalveluiden myöntäminen perustuu sosiaalihuoltolakiin (SHL 23 §). Tuki on tulo- ja varallisuussidonnainen. Palvelua varten arvioidaan hakijan kokonaistilanne, esimerkiksi toimintakyky ja taloudellinen tilanne.

Voit hakea kuljetuspalvelua Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) internetsivustolta löytyvällä hakemuslomakkeella (Kuljetuspalveluhakemus, sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut) alla olevan linkin kautta (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Föli palvelee Liedon alueella

Lieto kuuluu Turun seudun joukkoliikenteeseen Föliin. Liedon linja-autoaikataulut ja muun opastuksen löydät Fölin omalta internetsivustolta (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Fölin sivustolle on myös koottu vinkkejä seniorimatkustajille. Vinkkejä pääset lukemaan klikkaamalla alla olevaa linkkiä (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Fölin palveluihin liittyvissä asioissa sinua opastavat myös Liedon kaupungintalon asiointipisteen palveluneuvojat. Asiointipisteen aukioloajat ja yhteystiedot löydät Asiointipisteen omalta sivulta (siirryt Liedon internetsivustolla osioon Asiakaspalvelu).

Fölin kutsubussit

Liedon alueella palvelevat myös Fölin kutsubussit. Kutsubussit ajavat tiettyinä päivinä ja kellonaikoina. Kutsubussin voi tilata soittamalla kuljettajalle. Matka maksetaan samalla tavalla kuin tavallisessakin bussissa. Kutsubussin aikataulut, yhteystiedot ja ohjeet löydät Fölin internetsivustolta (linkki avautuu uuteen välilehteen).