Tämän vuoden päiväretkikohde suuntautuu Liesjärvelle. Puisto on perustettu 1956, pinta-ala 21 km². Liesjärven kansallispuistoon mahtuu pienestä koostaan huolimatta suuri määrä luontoa. Kuvankaunis Kyynäränharju mutkittelee jään etenemissuuntaa mukaillen.

Matkaamme yhteiskuljetuksella Pirttilahden pysäköintipaikalle. Tästä suuntaamme patikoiden Kyynäränharjulle, ja kuljemme kapeaa kannasta Hämeen Ilvesreittiä myöden kohti Korteniemen perinnetilaa.

Reitti on yhdensuuntainen, mikä kannattaa ottaa huomioon. Patikoimme rauhallista tahtia kauniissa järvimaisemassa ja metsäisillä poluilla. Polut ovat hyväkuntoisia, reitti tasoltaan helppo, käveltävän matkan pituus huomioiden. Pidämme lyhyitä juomataukoja matkan aikana, mutta evästelyyn ja tulisteluun (varoitukset huomioiden) on tarkoitus pysähtyä vasta reitin loppupäässä. Jotain pientä naposteltavaa kannattaa varata siis mukaan taskun pohjalle.

Suunnitellun reitin pituus on yhteensä noin 9 km.

Lähtö kaupungintalolta lauantaina 26.4 klo 9.00, paluu noin 17-17.30.

Osallistumismaksu aikuisilta on 5 €/hlö. Maksu kattaa Korteniemen tilojen avaamisen ja esittelyn. Alle 18 v. maksutta.

Maksu Härkätien Vaeltajat ry:n tilille FI69 4309 1020 0051 10. Maksu varmistaa paikkasi keväiselle retkelle.

Retkelle on ennakkoilmoittautuminen, mieluiten tekstiviestillä numeroon 0407224637. Mukaan mahtuu 50 ensimmäistä.

Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään 22.4 mennessä!

Lisätiedot: 040 722 4637 / Jaana Selenius

Järjestäjä: Härkätien Vaeltajat yhteistyössä Liedon liikuntapalvelut