Amerikkalainen soulblues-laulaja, huuliharpisti Tad Robinson saapuu jälleen Suomeen festivaali- ja konserttikiertueelle ja siis myös hänelle jo tutuksi tulleelle Lieto-Blues -areenalle.

Kuva Tad Robinsonista
Tad Robinson

Tad Robinson omaa yhden rikkaimmista ja voimakkaimmista lauluäänistä, jota hän osaa myös käyttää taitavan pehmeästi. Hän laulaa soulia ja bluesia vahvalla ja aidolla tavalla. Sen sijaan, että esittäisi omia versioita genren klassikoista, Robinson pitäytyy laulamaan omia kappaleitaan, jotka ovat kuitenkin sovitettu vahvasti soul- ja bluestraditioiden hengessä.

Tad Robinson on myös vieraillut muutamissa tunnetuissa elokuvissa. Hän esitti kuvitellun bändin jäsentä elokuvassa Kaappaus Merellä (Under Siege), jonka pääosissa olivat nykyään myös bluesmuusikkona toimiva Steven Seagal ja Tommy Lee Jones. Michael Douglasin tähdittämä Täydellinen Murha (A Perfect Murder) sisälsi myös Tadin musiikkia.

Robinsonin taustayhtyeenä toimii hänen pitkäaikaisia luottomuusikoitaan. Jonne Kulluvaara (kitara), Jaska Prepula (basso), Harri Taittonen (Hammond-urut, piano) ja Tyko Haapala (rummut) omaavat pitkän kokemuksen kansainvälisten artistien kiertueyhtyeistä, ja ovat toimineet myös Tad Robinsonin taustayhtyeenä vuodesta 2011 lähtien.

Järj. Liedon kulttuurialvelut, Lieto-Blues