Tänä keväänä koko Suomi kerää miljoona pussillista roskia. Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa 147 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistävät voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.

Liedon kaupunki osallistuu 13.4. alkavaan kampanjaan ja kannustaa kaupunkilaisia kantamaan kortensa kekoon siistimmän ympäristön puolesta. Tule mukaan yksin tai yhdessä perheen tai kaveriporukan kanssa. Luvassa on yhteisen hyvän lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!

Merkitse keräämäsi roskapussit reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin yle.fi/miljoonaroskapussia Liedon kohdalle.

Laskuriin tunnistaudutaan Yle Tunnuksella https://yle.fi/aihe/yle-tunnus.

ivitys laskurin käyttöön 25.4.

Miljoona roskapussia -kampanjan roskalaskuri on nyt avattu uudelleen käyttöön ja väärinkäytösten aiheuttamat virheet on korjattu. Jotta väärinkäytöksen voidaan jatkossa estää, roskapussien kirjaamiseen tunnistaudutaan Yle Tunnuksella. Jos sinulla ei ole Yle Tunnusta, voit luoda sen osoitteessa https://yle.fi/aihe/yle-tunnus.

Päivitys laskurin käyttöön 17.4.

Miljoona roskapussia -laskurissa ilmenneiden väärinkäytösten vuoksi palvelun toimintaan tehdään parannuksia ja laskuri on väliaikaisesti pois käytöstä. Kannustamme edelleen jatkamaan roskien keräämistä ja kirjaamaan ne itselle ylös – kun laskuri on taas toiminnassa, kerätyt roskapussit voi syöttää laskuriin! Tärkeintä on, että roskia kerätään.

Liedon roskatempaus Littoistenjärven rannalla

18.4. klo 17-19, Kuoviluodonkuja 1-3, pysäköintialue

Lieto järjestää roskienkeruutapahtuman Littoistenjärven rannalla. Roskatempaukseen osallistuville jaetaan roskapusseja, roskienkeruupihtejä voi lainata tapahtuman ajaksi. Ota omat hanskat mukaan! Roskasäkit jätetään suljettuina Kuoviluodon pysäköintipaikalle tai Ristikallion uimarannan Liedon puoleiselle alueelle (Vanha Verkatie).

Kerää roskia omatoimisesti

  1. Ota mukaan hanskat ja tyhjä pussi
  2. Lähde ulos yksin tai porukalla
  3. Kerää roskia ympäristöstä
  4. Vie keräämäsi roskat suljetuissa pusseissa sekajätteeseen, joko omaan tai esim. kaupungin yleisten tilojen roska-astioihin
  5. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä laskuriin Liedon kaupungin kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia
  6. Haasta kaverisi mukaan

Ryhmien osallistuminen siivoustalkoisiin

Merkitse ryhmän keräämien roskapussien määrä laskuriin Liedon kaupungin kohdalle osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia

Lisätietoja ryhmien osalta: tarja.toropainen@lieto.fi

Jätesäkkejä roskien keräämistä varten voi noutaa kaupungintalon Asiointipisteestä, Kirkkotie 13.