Liedon varhaiskasvatus hyödyntää videoita viestiessään tärkeistä asioista huoltajille ja henkilöstölle. Lyhyillä, muutaman minuutin pituisilla videoilla aiheista kerrotaan elävästi ja kiinnostavasti.

Videoita on nyt julkaistu kolme kappaletta. Hyvän aloituksen polku antaa vinkkejä ja ohjeita päiväkodissa aloittaville lapsille ja huoltajille. Liedon esiopetussuunnitelmaa avataan videolla jossa tulevat esille perusteet ja sisällöt. Viimeisimpänä videoperheeseen liittyy lapsen kolmiportaisesta tuesta kertova video. Suunnitelmissa on myös tehdä video kiusaamisen ehkäisystä.

Videot käsikirjoitetaan, kuvataan, näytellään ja editoidaan sataprosenttisesti Liedon oman henkilöstön voimin. Tiimiin kuuluu kaksi lastenhoitajaa, varhaiskasvatuksen opettaja ja päiväkodin johtaja sekä kunnan oma maskotti Elmo. Ja luonnollisesti mukana esiintyy myös innokas joukko lietolaisia lapsia.