Liedon Innovaatiokampus tavoittelee uudenlaista yritysten kilpailukykyä, yksilöiden hyvinvointia ja kuntien elinvoimaa edistävää toimintamallia. Siinä ”törmäytetään” keskenään toimijoita, vanhojen toimintamallien hyviä puolia, uusia ideoita ja nykyisiä liiketoimintamahdollisuuksia – esimerkiksi vihreän siirtymän osa-alueelta.

Liedossa toimii jo paljon yrityksiä ja oppilaitoksia, joilla on omaan toimialaansa kohdistuvia merkittäviä innovaatioita ja kilpailuetuja. 

”Uskomme, että seuraavien vuosien aikana Liedon Innovaatiokampus tulee täyttymään lahjakkaista ajattelijoista, jotka synnyttävät yritystoimintaan, koulutukseen, työllistämiseen ja kotouttamiseen suuren määrän käytännönläheisiä innovaatioita.”

Käytännön tekoja, ei korulauseita

On selvää, että elinvoimaa ja yritysten kilpailukykyä on edistettävä käytännönläheisin keinoin. Yrittäjäystävällisyydestä palkitulla Liedon kaupungilla on tähän toimintaan erinomaiset referenssit sekä yrityspalveluiden, työllisyyspalveluiden että maankäytön palveluiden osalta.

Liedon Innovaatiokampuksen tavoitteet:

  • Tuottaa ja tunnistaa käytännöllisiä tapoja kehittää liiketoimintaa ja parantaa yritysten mahdollisuutta saada osaavaa työvoimaa.
  • Parantaa työnhakijoiden mahdollisuutta työllistyä ja kehittää käytännönlähtöisiä ratkaisuja kohtaanto–ongelmaan.
  • Yhdistää ja ”törmäyttää” tehokkaasti, mahdollisimman pienellä byrokratialla, oppilaitokset ja yritykset laajaksi kampukseksi – oppimisympäristöksi, joka synnyttää uutta osaamista ja uusia innovaatioita.
  • Löytää tehokkaita käytännön ratkaisuja kotouttaa maahanmuuttajia suomalaiseen työelämäkulttuuriin.
  • Kehittää yhdessä kumppaneiden kanssa kasvokkain tapahtuvia palvelumalleja, joilla valmistaudutaan TE2025 uudistukseen.

Kaupungin kokoinen kampus starttaa Avantilta

Ydintavoitteena on tuoda kaikki yritysten kasvulle ja menestykselle olennaiset toimijat fyysisesti samalla alueelle. Kampuksen toimintamallin kehittäminen lähtee vilkkaasta Avantin yritysalueesta ja laajenee ensimmäisten vuosien aikana koko Lietoon.

Ensimmäisinä askelina Liedon kaupungin yritys- ja työllistämispalvelut, Turun kaupungin työllisyyspalvelut ja Turun ammatti-instituutti palvelevat maaliskuusta alkaen samoissa tiloissa Avantin alueella.

Liedon kaupunki on yrittäjäyhdistysten ja Novida ammattiopiston pitkäaikainen kumppani. Novidan uusi Avantin toimipiste kampusalueella  syventää entisestään kumppanuutta. Tämän lisäksi Liedon kaupunki on tehnyt ensimmäisen kampusyhteistyöhön liittyvän sopimuksen Rasekon kanssa. Kumppanuusyhteistyötä on tarkoitus laajentaa yrityksiin, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Tietopaketti kampuksen ensimmäisestä alueesta Avantista

  • Avantin alueen välittömässä vaikutuspiirissä on yli 300 yritystä. Työssä alueella käy noin 3000 ihmistä.
  • Avantin n. 400 hehtaarin teollisuusalue sijaitsee Liedossa Turun kehätien varrella.
  • Avantin teollisuusalue on yksi Varsinais-Suomen kansainvälisen liiketoiminnan osaamisen keskuksista.
  • Monet alueen yritykset panostavat liiketoiminnassaan vihreään siirtymään.
  • Avantin alue on tunnettu merkittävänä logistiikan – ja raskaan liikenteen yritysten keskittymänä. Alueella on LNG- tankkausasema ja sinne tulee vuonna 2024 Suomen ensimmäinen vetyasema.
  • Avantin alueella toimii ammatillisia oppilaitoksia
  • Alueella vaikuttavat Avantin Kehitys ry sekä Varsinais-Suomen yrittäjien alayhdistys Liedon Yrittäjät ry

Lisätietoa Liedon Innovaatiokampuksesta antavat:

Kaupunginjohtaja
Ingi Mika
040 758 7963
mika.ingi@lieto.fi
Yrityspalvelujohtaja ja työllisyyskoordinaattori
Stepanoff Mika
050 3150 382
mika.stepanoff@lieto.fi