Ryhmille, joille THL on jo aiemmin suositellut kolmansia rokoteannoksia, suositellaan tehosteannoksia 5–6 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Näihin ryhmiin kuuluvat 60 vuotta täyttäneet, lyhyellä annosvälillä rokotetut, koronapotilaita hoitava ja muuta kiireellistä hoitoa antava sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö. Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmatta annosta suositellaan aiempaan tapaan 2 kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kolmansia koronarokoteannoksia aletaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen.

Iäkkäiden ja riskiryhmäläisten kolmannet annokset prioriteettina

Huomioitavaa on, että Liedon, Marttilan ja Kosken Tl kunnissa edetään THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti, vanhimmasta ikäryhmästä nuorimpaan, sillä ikä on merkittävin vakavalle koronataudille altistava tekijä. Uusien ikäryhmien rokottaminen ei saisi myöskään hidastaa jo aiemmin nimettyjen ryhmien rokotusvauhtia.

Tällä hetkellä emme pysty aloittamaan Liedon, Marttilan ja Kosken Tl kunnan osalta muille ryhmille rokotteiden tarjoamista, koska edellä mainittujen ryhmien rokotukset ovat kesken.

Kerromme muuhun väestöön kohdentuvien koronarokotusten aloittamisesta kunnan verkkosivuilla ja lehti-ilmoituksissa, heti kun ajankohta on tiedossa.

Pop Up –rokotustilaisuudessa tai ajanvarauksella rokotukseen voit ottaa

  • Ensimmäisen rokoteannoksen
  • Toisen rokoteannoksen, mikäli ensimmäisestä rokoteannoksestasi on kulunut vähintään 6 viikkoa.
  • Kolmannen rokoteannoksen, jos
    • olet immuunipuutteinen. Varaudu esittämään todistus sairaudesta, ilman dokumenttia rokotetta ei voida antaa.
    • olet saanut kaksi rokoteannosta alle 6 viikon aikavälillä alkuvuodesta ja viimeisestä annoksesta on kulunut vähintään 5kk. Koskee myös alle 30-vuotiaita miehiä ja poikia (THL 26.11.21) . Varaudu esittämään dokumentti, josta käy ilmi ykkös- ja kakkosrokotteen ajankohta. Ilman dokumenttia rokotetta ei voida antaa.
    • olet täyttänyt 60 vuotta ja toisesta rokotuksestasi on vähintään 5-6 kk aikaa
    • kuulut lääketieteelliseen riskiryhmään 1 tai 2 (THL) ja toisesta rokotuksestasi on vähintään 5-6 kk aikaa