Koronavirus on aiheuttanut keskikesällä uuden epidemia-aallon, mutta nyt taudin ilmaantuvuus on kääntynyt hivenen laskusuuntaan Varsinais-Suomessa (THL 430). Näytteiden positiivisuusprosentti on nyt 38,5 prosenttia.

Uudet omikronvariantit (BA.4 ja BA.5) ovat valtaviruksia ja edustavat yli 90:ä prosenttia kaikista todetuista tapauksista.

– Emme odota enää lähiviikkoina uutta epidemiapiikkiä. Edellisten omikron-aaltojen perusteella epidemiat nousevat noin seitsemän viikkoa ja sen jälkeen lähtevät laskuun, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.

Tartunnat ovat siirtyneet nuoremmista ikäryhmistä, 20–30-vuotiasta, vanhempiin ikäryhmiin ja eniten tartuntoja on Varsinais-Suomessa tällä hetkellä ikäryhmässä 50-59 vuotta.

Liedossa positiivisten määrä nousi hieman heinäkuussa verrattuna kesäkuuhun. Positiivisia virallisia testituloksia tulee tasaista tahtia 10-20 päivässä. Virallisia testejä tehdään vain rajatuille ryhmille. Kotitestejä tehdään moninkertainen määrä virallisiin testeihin verrattuna.

Kouluikäiset Varsinais-Suomessa ovat sen sijaan kesän aikana loistaneet tilastoissa poissaolollaan.

– Tämä voi johtua joko siitä, että he ovat toistaiseksi selvinneet ilman tartuntaa tai siitä, että he eivät ole käyneet virallisissa testeissä, vaan käyttäneet kotitestejä.

Kun koulut nyt alkavat, on tärkeätä muistaa hyvä käsihygienia ja ettei sairaana tulla kouluun.

Sairaalakuormitus on kasvanut

Sairaalahoidon kuormitus on noussut ja 9. elokuuta aamulla Tyksin sairaaloissa oli 39 koronapotilasta hoidossa. Näistä alle viisi oli tehohoidossa. Kaksi kolmasosaa potilaista on hoidossa muun sairauden takia ja korona on näillä potilailla lisälöydös. Teho-osaston koronapositiiviset ovat kaikki muusta syystä sairaalassa.

– Sairaala pärjää näillä potilasmäärillä hyvin, kunhan henkilökuntatilanne ei pahene, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Turun Kaupunginsairaalassa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla oli yhteensä 44 koronapotilaita aamulla 9.8.

Rokotus tärkeä ikääntyneille ja riskiryhmään kuuluville

Varsinais-Suomessa noudatetaan rokotusten suhteen THL:n ohjeistusta, jonka mukaan nyt 4. rokotetta tarjotaan seuraaville ryhmille:

  • 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt
  • 60 vuotta täyttäneille
  • 18–59-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät

– Erityisesti ikääntyneiden olisi tärkeä hakeutua neljänsiin koronarokotuksiin. Varsinais-Suomen kunnilla on nyt kesälomien päätyttyä hyvä valmius rokottaa kaikkia rokotetta tarvitsevia, Harri Marttila sanoo.

Rokotusaikoja Liedossa

Rokotusaikoja voi Liedossa varata sähköisesti tai puhelimitse. Aikoja on saatavissa 1-2 viikon kuluessa. Lisätietoja ja ajanvaraus rokotuksiin Liedossa, Marttilassa ja Koskella.