Hämeentiellä Liedossa parannetaan jalankulku- ja pyöräilyväylää sekä linja-autopysäkkejä

Hämeentiellä (vt 10) parannetaan joukkoliikenteen ja pyöräilyn yhteistä runkoreittiä Liedossa. Parannustöillä lisätään jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta. Lisäksi hankkeessa parannetaan Hämeentien bussipysäkkejä. Parannustyöt ovat alkaneet tällä viikolla ja hanke valmistuu lokakuun 2021 loppuun mennessä.
Hämeentiellä kohennetaan bussipysäkkien turvallisuutta ja kävely-yhteyksiä pysäkeille. Pysäkeille tulee myös uusia bussikatoksia.
Hämeentien pyöräilyn runkoreittiä parannetaan leventämällä väylän kapeita kohtia, suoristamalla jyrkkiä mutkia ja parantamalla näkemiä. Koko jalankulku- ja pyöräilyväylä päällystetään välillä Vanhalinna ja Ankka. Väylän liikennemerkkejä uusitaan ja pyörätielle merkitään keskiviiva. Alikulkujen kohdalla liikenneturvallisuutta parannetaan myös maalaamalla kulkusuuntanuolet. Haimiontien kohdalla uusitaan väylän valaistusta. Hankkeen yhteydessä parannetaan myös Lietniemen siltaa uusimalla sillankaiteet.
Rakentamisen aikana jalankulku- ja pyöräilyväylälle sekä uusittaville bussipysäkeille tulee tilapäisiä liikennejärjestelyä, joilla ohjataan jalankulku- ja pyöräilyliikennettä työmaakohteiden ohi.
Hanke toteutetaan valtion ja Liedon kunnan yhteisrahoituksella ja se on osa valtion ja Turun kaupunkiseudun kuntien välisen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusta (MAL-sopimus).
Urakoitsijana hankkeessa toimii Infraroad Oy.
Muut artikkelit