Keskiviikkona 8.6. Liedon keskustassa Teilipolun riippusillan kohdalla nostetaan romua ylös ja tarkistetaan, mitä joen pohjasta löytyy.

Paikalla on kunnan tilaama sukeltaja käymässä Aurajoen pohjaa läpi. Sukellusten myötä saadaan tietoa siitä, kuinka paljon pohjassa on romua ja samalla nostetaan suurimpia romuja rannalle.

Kiitettävää toimintaa lietolaisilta nuorilta

Ryhmä lietolaisia nuoria on nostanut viime päivinä oma-aloitteisesti pyöriä ja jopa skootterin Aurajoesta. Heidän tekemänsä etukäteistyö on ollut erittäin kiitettävää ja helpottaa osaltaan myös sukeltajan työtä. Nuoria on tarkoitus palkita heidän tekemästään työstä.

Jokeen hyppääminen ei ole turvallista

Romujen poistosta huolimatta joki on arvaamaton ja Teilipolun sillan alle voi kertyä nopeastikin veden tuomana ja ohikulkijoiden heittämänä lisää romuja. Sillalta jokeen hyppääminen on siksi edelleen turvallisuussyistä kielletty.

Päivitys 9.6. Tekstiä on päivitetty saatujen tarkempien tietojen osalta: pojat vaihdettiin nuoriin ja nostettu mopo skootteriksi.