Lieto sulkee kaikki hallituksen linjaamat toiminnot keskiviikosta 18.3. alkaen

Julkaistu 17.3.2020 klo 13.04

Linjaus koskee mm. kouluja, kirjastoa, Lieto-opistoa ja liikuntapaikkoja

Liedon kunnan opetus ja varhaiskasvatus 18.3.-13.4. 2020: 

  • Päiväkodit pidetään auki, jotta mahdollisimman suuri osa kriittisissä tehtävissä toimivaa henkilökuntaa pystyy käymään töissä.
  • Esiopetusta järjestetään kuitenkin päiväkodeissa ja koulujen tiloissa sekä lähiopetusta perusopetuksen 1-3 luokkien niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville.
  • Muilta osin perusopetuksen, lukion, Lieto-opiston, nuorisotoimen, liikuntatoimen ja kirjaston tilat suljetaan.
  • Opetuksessa siirrytään etäopetukseen ja -opiskeluun. Ensisijaisesti käytetään omia välineitä mutta kouluilta voi lainata mm. ipadeja. Etäopetuksesta on annettu erillinen ohje.
  • Opetus ja opettajien velvollisuus opettaa jatkuu, samoin opettajien palkanmaksu.
  • Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan 13.3.2020 julkaistussa tiivistetyssä aikataulussa 23.3.2020 mennessä huomioiden terveysviranomaisten antamat määräykset.
  • Liedon kouluissa ja päiväkodeissa ei ole tällä hetkellä tiedossa yhtään koronatartuntaa.  

Hallituksen linjausten mukaisesti suljetaan 13.4. asti seuraavat toimipaikat ja palvelut:

  • kirjasto
  • nuorisotalot
  • liikuntapaikat mm. koulujen liikuntatilat, Lietohalli, uimahalli, kuntosalit
  • kuntouttava työtoiminta ja työllistämispalvelut Kisälli
  • kierrätyskeskus Kisälli
  • toimintakeskus

Asiointi

Kunnanviraston asiointipiste ja sosiaalipalveluiden neuvonta ovat toistaiseksi avoinna.

Asiointi pyydetään hoitamaan ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Kunnan työntekijät vastaavat suoriin puhelinnumeroihinsa, jotka löytyvät kunnan kotisivuilta, ja myös puhelinvaihde on auki. Asiakastapaamiset ovat mahdollisia etukäteen sopien.

Toimielinten kokoukset hoidetaan erityisjärjestelyin ja poikkeuksista ilmoitetaan erikseen.

Terveyspalvelut

Tässä poikkeustilanteessa terveyskeskuksella ei ole mahdollisuuksia kirjoittaa poissaolotodistuksia vanhempien poissaolon vuoksi.

Jos epäilet sairastuneesi koronavirukseen ja yleisvointisi on hyvä eli oireet ovat lievät, niin tärkeintä on levätä kotona. Lieviä oireita ovat nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky tai kuume.

Kaikki hallituksen linjaamat toimenpiteet:

Valtioneuvoston verkkosivuilla