Caruna ja Liedon kunta maakaapeloivat verkkojaan yhteistyössä Liedossa

Julkaistu 12.3.2020 klo 16.00

Sähkönjakeluyhtiö Caruna maakaapeloi sähköverkkoa Liedossa Loukinaisten, Sillilän, Hakkisten, Tammen sekä keskustan alueella.

Hanke parantaa alueen sähkönjakelun toimitusvarmuutta, kun sähköverkkoa siirretään maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta. Samalla puupylväiden ja ilmajohtojen poistuminen parantaa myös alueen maisemallista ilmettä.

Maakaapeloinnin avulla saadaan noin kolme sataa Carunan asiakasta uuden säävarman sähköverkon piiriin.

Sähköverkon saneerauksen yhteydessä Liedon kunta uusii pääosin samoja kaapeliojia hyödyntäen noin 100 katuvalaisinta.

Sekä Carunan, että Liedon kunnan verkkojen saneeraustöiden päätoteuttajana toimii Eltel Networks Oy.

Kyseinen yhteishankinta- ja rakentaminen Carunan sekä Liedon kunnan välillä on tehokas ja kustannuksia säästävä tapa toimia. Käyttämällä yhteistä verkostourakoitsijaa myös urakoitsijan resurssit voidaan kohdistaa tehokkaammin.

Verkkojen rakentaminen alkaa maaliskuun aikana ja valmistuu joulukuun 2020 loppuun mennessä. Jälki- ja viimeistelytyöt tullaan saattamaan loppuun kevään 2021 aikana.

Hankkeen pääurakoitsijana toimii Eltel Networks Oy.

 Maakaapeloinnin alueet kartalla (pdf)